Pikku W:n erityisominaisuudesta

17.52



Blogin kirjoittaminen on hyvä asia. Eilen sen sain taas huomata kun eräs lukija, lääkäri, otti yhteyttä Pikku W:n karsastuksen tiimoilta. Kysyi siis että olemmeko asian huomanneet ja onko hoito aloitettu. Pikkumies karsastaa tietyissä tilanteissa ja sen tosiaan olemme pistäneet merkille. Väsymys tuo tämän piirteen poitsulla esille näkyvimmin emmekä oikein ole osanneet asiasta olla kovinkaan huolissamme. Isällänsä myös pikku karsastus tiettyyn suuntaan katsoessaan ja nämä kuulemma ovat usein periytyviä juttuja. Ensiviikolla aion nyt kuitenkin soitella neuvolaan ja kysellä, mitä asialle tulisi tehdä. Oli siis tärkeää saada kuulla, että muutkin tämän asian ovat huomanneet. Kiitos asianosaiselle :)

Karsastus on tosiaan vähäistä ja olen lukenut, että se tässävaiheessa usein on vielä ihan korjattavissa. Katsotaan miten meidän tapauksessa tulee olemaan sitten. Tänään ollaankin kiinnitetty extra-huomiota asiaan ja todettiin, että kun poika katsoo suoraan kohti niin karsastusta ei ilmene. 

Onhan se nyt selvää, että pojallakin täytyy olla omat erityispiirteensä ;) Tärkeintä tietysti ettei vaiva haittaa häntä ja sen vuoksi nyt nostammekin kissan pöydälle ja selvittelemme asiaa ja jatkotoimenpiteitä. 

Aina on jotain mietittävää. Eipähän käy arki tylsäksi.

Tässäpä vielä muutama otos viikonlopulta. Mun kauniit ihanat.


Hurrikaani Pirpana iski lastenhuoneeseen tänä-aamuna. Miten noin pieni edes kykenee saamaan nanosekunnissa tällaisen tuhon aikaiseksi?


Ja sitten vielä, äidin osittain lakastuneet synttäriruusut puhkesivat uuteen loistoonsa pyöreässä maljakossa. Kaunista katseltavaa.


Tänään käveltiin piiiitkä lenkki lasten päikkäriaikaan. Ihanaa! Lakaistut kadut. Ei pikkukiviä. Helppo kärrytellä ja lapset nukkuivat hyvin. 

Huomenna mennään aamupäivällä Tuusulan mummun sekä ukin luo kyläilemään. Keravan mummi on sairastanut eilen vatsataudin eli evakko jatkuupi. Harmin paikka. Ikävä on molemminpuolista jo :)

Ensiviikolla luvassa myös Pirpanan verikokeet Lastenklinikalla. Edellinen aika jouduttiin perumaan aikaisen ajankohdan sekä masukipujen vuoksi valvotun yön takia. Edelleen näytteenotto pelottaa äitiä.


You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Sisään päinkö hän karsastaa? Siihen on se lappuhoito ja toimii kyllä yleensä mainiosti :) Noin pienellä se lienee teippilappu suoraan silmän päälle, jos silmälaseille ei ole käyttöä. Mutta tässä ei varmaan ollut mitään uutta tietoa, lähinnä vaan tsempiksi kirjoitin mitä asiasta tiedän :)

    Ihanat, pienet, kauniit nappulat nuo sisarukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäänpäin juu. Ja teippihoitoa odotellessa.. Jännä nähdä miten se teippi pysyy meidän jätkällä.. :) Kiitos <3

      Poista
  2. Minun simääni poikasi "karsastus" näyttäisi johtuvan silmien välissä olevasta ihopoimusta. Omalla tyttärelläni oli vauvana todella leveä tuo ihoalue ja sen vuoksi näytti kuin silmät karsastaisi. Neuvolasta saimme silmälääkärille lähetteen ja hän tutkimuksen jälkkeen totesi että karsastusta ei oikeasti olekaan vaikka siltä päälle päin näyttäisi. Kun tarkkaan katsot tiota laittamaasi valokuvaa huomaat että silmät ovat kyllä suorassa mutta ihopoimu tekee kuvitrlman että vetäisivät sisäänpäin kieroon.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook