Lasten lempileffa joutui karanteeniin - ylähyllylle!
10.40
Niin kuin otsikko kertookin, olen ensimmäistä kertaa äitiyteni aikana joutunut kieltämään
lapsiltani jotakin heille tosi tärkeää. Olen ehkä maailman kamalin
mutsi.
Päädyimme tähän ratkaisuun oikeastaan H:n kanssa yhdessä, koska
yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa ei meille jätetty. Piippiksellä on upea taito keskittyä sekä eläytyä elokuvaa katsellessaan, mutta niin kuin aina, on tässäkin tapauksessa
kolikolla kääntöpuolensa. Esimerkiksi Frozenin Elsa ja Anna ovat hahmoina pääsääntöisesti hyvinkäyttäytyviä sekä kuuliaisia, joten heihin samaistuminen ei juurikaan haittaa. Mutta toisin se on siinävaiheessa kun arkeen astuu mukaan Vilttitossumaiset lällättelyt,
kiusantekeminen sekä esimerkiksi kaupassa muulta perheeltä piiloutuminen - sellainen samaistuminen ei missään nimessä ole enää ok saatika turvallista.
Piippis sai synttärilahjaksi Heinähattu ja Vilttitossu-kirjankin, mutta myös sen lukeminen stopattiin - iltasatu vaihtui tuttuun sekä turvalliseen Risto Räppääjään. Ja Tomppaan. Myös Oma rakas supernapa on yhä kestosuosikki.
Olen lasteni kanssa samaa mieltä siitä, että Heinähattu ja Vilttitossu-ärhäkkä koululainen on hyvä leffa mutta valitettavasti meidän pikkujengillä se menee liiaksi tunteisiin ja jää elämään vielä lopputekstien jälkeenkin hyvin vahvasti. Sillai väärällä tavalla.
Piippiksen muisti on muuten aivan jäätävä. Hän osaa lempparielokuviensa vuorosanat täydellisesti ulkoa. Äänenpainot ja musiikkikohtausten koreografiat lähtee tuosta noin vaan! Niitä kerrataan samalla kun pelataan kissapeliä ipadista tai syödään lihapullia. Joskus me vanhemmat joudumme jopa hieman puuttumaan näihin hetkiin ja "tiputtamaan" neitokaisen takaisin keskuuteemme. Teemme sen yleensä niin, että ryhdymme esimerkiksi muistelemaan jotain menneitä yhteisiä kesälomareissuja. Tai suunnittelemaan mahdollisia tulevia sellaisia.
Yhtenä päivänä Piippis sanoi mulle: "Mennään naimisiin. Sitten pussaillaan ja juodaan valkoviiniä". Olin vähän aikaa aivan äimänä että mikähän juttu se tuokin nyt oli - kunnes sitten tajusimme että kyseessä on Afrobotin "laini" eräästä Putouksen sketsistä. Tämä nyt yksi esimerkki tuosta supermuistista.
Olen huomannut myös, että Pirpana liikuttuu hyvin herkästi esimerkiksi jotain uutta elokuvaa katsellessaan. Niissä hetkissä ei voi tehdä mitään muuta kuin mennä ja kaapata neiti tiukasti syliin. Itsekin usein purskahdan itkuun, sillä tyttö on todella koskettava näky suuria krokotiilinkyyneliä vuodattaessaan.
Tässä allaolevassa pätkässä neiti katsoo ehkä kolmatta kertaa ostamaani Frozen 2-elokuvaa. Liikutuksen ja orastavan itkun seasta hän laulaa jo tutuksi tullutta biisiä. Leffateatterissahan tämä lähti ns. aivan lapasesta koko homma. Tyttö ei meinannut millään päästä yli ja itki vielä kotonakin melkeinpä hysteerisesti. Hän myötäeli niin vahvasti Annan surullisia fiiliksiä kohtauksessa, jossa Anna luuli Elsan kuolleen. Edes elokuvan onnellinen loppu ei helpottanut fiiliksiä. Nyt kun Frozen 2 on katsottu öbaut 10 kertaa, selviämme kyynelittä.
Olen äitinä tehnyt sellaisen havainnon, että tämä tällainen superherkkyys voimistuu ikävuosien karttuessa. Vahvaa herkkyyttä löytyy jokaisesta lapsistamme, mutta Piippiksellä se näyttäytyy voimakkaimmin. Myös kuitenkin kaksi nuorimmaista jää usein pohtimaan ja miettimään, jos näkevät telkkarissa jotain tunteita pintaan nostattavaa. Joskus ikävimmät jutut tulevat ihan uniin asti. Möröt ja möhköfantit.
Ai että miten ihanasti sade ropisee kattoon. Nyt vetäisen peiton korviin ja jään kuuntelemaan yhtä luonnon kauneimmista äänistä. Huomenna meillä on luvassa kiva päivä. Kruisaamme kaupunkiin. Siitä ehkä lisää sitten seuraavassa postauksessa.
Kauneinta päivää kaikille!
0 kommenttia