Pronssihääpäivä

9.57

11 vuotta matkalla kanssasi, 8 niistä avioliiton tyynessä ja tyrskyssä. Wau mikä kokemus se onkaan ollut! Arvostan todella kärsivällisyyttäsi, sillä reissukaverina olen varmasti aika-ajoin ollut vähän raskaskin.


Silti et koskaan ole lakannut rakastamasta. Kiitos siitä.


Aikamoisia matkamuistoja on tämä yhteinen road trip meille tarjonnut! Kultahippusia kaukaisista maista.. Olisitko uskonut sitä silloin, kun kohtasimme pysyvästi Kiasman nurmikolla 2007? Siinä hetkessä, kun meidän kummankin elämässä kääntyi se kaikista merkittävin sivu?

Sun kanssa on hyvä olla. Sä nostat minussa tunteet syvältä pintaan ja osaat kohdata sekä minut että ihan jokaisen tunnekuohuni. Se ei ole itsestäänselvää.

Sinä et Jumalan kasvojen edessä Tuusulan kirkossa saanut ainoastaan minua elämääsi, vaan sait myös kiukkupuuskani, paniikkikohtaukseni, IBS:ni, endoni, migreenikohtaukseni ja lukuisia muita pieniä virheitäni. Loistavasti olet kuitenkin kaikkien kanssa pärjäillyt, vaikka ovatkin merkittävästi arjessamme mukana.

Alkaa ne kultahippusetkin hahmottumaan minulle..

Ihanaa sun kanssa on istua kesäisessä yössä, sinulla kitara ja minulla laulu. Kaunista on katsoa sinua ja kolmea rakasta. Joka päivä ei tanssita ruusuilla, mutta silti mä kaipaan sua aina kun olet pois.

Arkisen kinastelun jälkeen odotan yötä. Odotan sitä hetkeä kun havahdut hetkeksi osittain hereille,  kaappaat minut kainaloon ja jatkat untasi. Siinä hetkessä saan varmistuksen, ettet sä tälläkään kertaa oikeasti ollut mulle vihainen.

En minäkään ollut sinulle..

Indiedays Blog Awards- jatkot. 2015?

 Tänään me päästään piiiitkästä-aikaa meidän lempiravintolaan Gaijiniin syömään! Odotan suuresti.

Poikkeuksellisesti haluaisin juhlistaa tätä meidän pronssista hääpäivää blogissakin ja siksipä jatkan vielä eilen aloittamaani arvontaketjua. Hiilit-tuotteet lienevätkin jo monelle teistä tuttuja, mutta tänään arvon päivän teemaan sopivia A4-seinäkuvia ja postikortteja parille onnekkaalle.

Valkkaa alla näkyvästä kuvasta suosikkisi ja kerro se minulle kommenttikentässä. (Samalla tuleekin muuten testattua kommentoinnin toimivuus, nimittäin parin kuukauden ajalta kaikki kommentit olivat menneet roskapostikansioon). Kaikkien vastanneiden kesken arvon lauantaina 1.9  2 x A4 seinäkuva + postikortti - pakettia. Voittajan toivomalla kuvalla tietenkin. Käykäähän ihmeessä myös seurailemassa Hiilit facebook-sivuja.

Onnea hääpäivän arvontaan kaikille!


  Hyvää hääpäivää rakas H ja kiitos että olet siinä vieressä edelleen!

Minän rakastan sinua. 

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. D :)

    Ja on se vaan niin mahtavaa kun löytää vierelleen jonkun jonka kanssa voi kuvitella koko loppuelämän yhdessä :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pitkästä suhteesta ja paljon onnellisia vuosia myös tulevaan!

    Hiilit-tuotteet ovat tuttuja ja valitsisin B:n.

    VastaaPoista
  3. E tai C, aivan ihania! kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hääpäiväonnittelut!

    Arvontaan: D on suosikkini.

    VastaaPoista
  5. Lämpimät onnittelut!
    Ja suosikkini on B ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Olen vähän kateellinen onnestanne, luulin löytäneeni omani mutta hän päättikin toisin. Kuvista A on mielestäni söpöin. jerome.92@hotmail.com

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook