Aina silloin tällöin sitä pysähtyy pohdiskelemaan omaa onnellisuuttaan ja onnellisuutta noin muutenkin. 

Eilen koin hyvin yllättävän onnenpuuskan pienessä arkisessa hetkessä, kun H tuli esittelemään mulle meidän kesäkurpitsasatoa. Kylvimme lasten kanssa alkukesästä siemenet multaan (koska kukkapenkissä sattui olemaan sopiva tyhjä paikka) ja yhdessä olemme innokkaina koko kesän ajan tarkkailleet sadon kypsymistä. Muutama pieni siemen tarjosi meille kuusi kaunista kurpitsaa ja rutkasti suurta mielihyvää sekä ylpeyttä siitä, että saamme herkutella itse kasvatetuilla kasviksilla. Tämä kokeilu sai aikaan myös sen, että päätimme yhteistuumin kyhätä ensi kesäksi oman kasvihuoneen pihallemme ja laajentaa tätä harrastusta seuraavalle asteelle. 

Toinen hyvin suuri onnentunne valtasi minut tänään, kun latailin menneen kesän kuvia pilvilinnaan. Toki myönnän kyllä, että jonkin sortin haikeutta koin myös kesän sekä yhteisten lomaviikkojen päättymisestä - ihan rehellisiä jos ollaan niin aika suurtakin sellaista.

Mun perhe. Se tekee mut onnelliseksi. Mun on hyvä olla silloin kun lapset, H ja koira on lähellä. Kun päästään yhdessä tekemään, reissaamaan ja kokemaan. Nauramaan ja itkemäänkin. 

Tänä-aamuna kun Ryti tuli herättelemään ja suukottelemaan meitä sängyn reunalle, tunsin valtavan lämpöisen tunnekuohun kun tuijotin tuon iiihanan leonbergin lempeitä silmiä. Koira, se totta vie tekee minut ja koko meidän perheen onnellisemmaksi. Tämä haukku lohduttaa surussa ja saa pienet (ja isotkin) päivittäin kikattamaan kippurassa. Hyvänolon hormonit leviävät kokonaisvaltaisesti kroppaan, kun Ryti on lähellä. Ja kun se ei ole, on kaikilla sitä ihan hirmuinen ikävä. Toisaalta ikäväkin on joskus kiva tunne ja mielestäni lasten on sellaista hyvä opetella. 

Meidän perheelle koittaa joulu neljän viikon välein, kun saadaan iso muru luoksemme hoitoon. Olen tuhannen kiitollinen siitä, että tuo tyyppi tupsahti elämäämme.

Koira. Satavarma onnentuoja.

Luonto.  Siitä olen lähestulkoon riippuvainen ja joskus mulle iskeekin ihan pakottava tarve päästä metsään - heti eikä kohta! Onneksi sinne päästäkseen ei tarvitse matkata kuin pihatien toiselle puolelle. Kuluneen kesän aikana olen muutamaan otteeseen istahtanut viereisen pellon reunalle, metsän laidalle, ihastelemaan auringonnousua ja kaunista kotiympäristöämme. Kaukaisuudessa juokseva kettu, kevyt usva pellon päällä ja selän takana livertävät lintuparvet ovat parasta laatuaan voimaannuttamaan ihmisen juurikin siinä hetkessä.

 

Mä olen tämän ennenkin sanonut, mutta sanonpa nyt kuitenkin vielä kerran : Jos suinkin vain kykenisin, pakkaisin kimpsut sekä kampsut ja kurvaisin perheeni kanssa maalle asumaan - tai ainakin ostaisin kesäpaikan luonnon ääreltä. Siellä saisin tarkkailla, tuntea ja kokea. Kun pilvilinnoista palataan takaisin maan pinnalle, on todettava että todennäköisesti meidän lasten kannalta on kuitenkin helpompaa elellä täällä tarvittavien palveluiden läheisyydessä. Piippiksen terapiat, kontrollit, koulu ym..

 On paljon asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Läheiset ja heidän hyvinvointinsa, musiikki, ystävät, kauniit vaatteet, hyvä ruoka, sauna, ystävälliset ihmiset, haaveilu, onnistumisen kokemukset, tanssiminen ja laulaminen - listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. 

Juuri nyt olen onnellinen, kun katselen ikkunasta takapihallemme ja näen kuinka H, W ja pikkuH keräilevät omppuja koriin. Lupasin leipoa omenapiirakan, sillä se jos mikä takaa koko porukalle hyvän mielen koko loppupäiväksi. Satavarma keino!

Kokonaisvaltainen onnellisuus lienee olotila, johon suurin osa ihmisistä pyrkii jatkuvasti. On tärkeää kuitenkin antaa itsellensä lupa olla joskus onnetonkin. Vaikka elämässä kaikki onneen tarvittavat palaset olisivatkin visusti paikoillaan ja kohdallaan, tarvitaan onnentunteen saavuttamiseen myös niitä aallonpohjiakin.

Mutta että sellaista kevyttä pohdintaa sunnuntaipäivään. H ja lapset lähtivät naapuriin omenoita hakemaan, meidän puun hedelmät olivatkin näköjään tänä vuonna rupisia. Noh, ensi vuonna paremmalla lykyllä sitten taas. 

Tulisin hyvin iloiseksi jos te lukijatkin kertoisitte vastavuoroisesti minulle, että minkälaisista hetkistä kumpuaa sinun onnentunteesi? Siirretään facebook-kommentointi hetkeksi takaisin blogin kommenttikenttään ja palataan toviksi "vanhoihin hyviin aikoihin"? 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!