Juhlia järkkäillessä

20.27

Tänään ajattelin kirjoitella vähän meidän jengin tämän viikon olevista ja tulevista suunnitelmista, jotka pitävät kiireisenä näin juhannuksen jälkimainingeissa. Moni ehkä muistaakin, että ostimme aikanaan mun siskoltani tämän nykyisen kotimme, ja siskoni kuopus on meidän ensimmäinen ihanainen kummilapsemme - tulevana lauantaina jo rippilapsonen! Hitsi vie, juurihan itse ensimmäisen ehtoollisviinini hörsäsin :)

Koska asumme juhlaneidon synnyinkodissa, sovimme yhteistuumin että rippijuhlat järjestetään täällä meillä - neidin lapsuuden maisemissa. Ja tämäkös minusta mukavaa on! Mä kun olen tunnetusti aina ollut innokas juhlien järjestelijä, ja siitä innostuksesta eivät hektiset vuodet ole onneksi verottaneet. 

Rippijuhlien lisäksi juhlistamme omaa kuopustamme sunnuntaina, joka jo 3-vuotta täyttää. Voi aika, kuinka juokset! Kivaa silti, että päästään viettämään tällaista kesäistä juhlaviikonloppua kaikkien rakkaiden läsnäollessa. Odotan itse sitä kovasti ja toivon, että saadaan yhteisvoimin läheisten kanssa kivat riparit sekä synttärit neitokaisillemme järkättyä!


Pari viikkoa sitten hamstrasimme kummitytön kanssa Tuusulan Confetista kassillisen koristeita, enkä millään malttaisi odottaa että pääsen niitä kattoon ja seinille ripustelemaan - onneksi ei enää kauan tarvitse odottaa! Ajatuksenamme olisikin lauantai-iltana sitten vaihtaa koristelut vähän "pikkutyttömäisemmäksi", kun riparit on juhlittu. Jännä nähdä että minkälaisia virityksiä saamme aikaiseksi..

Huomenna vastaanotamme juhlajuomat, kurvaamme Espoosta osan tarjoiluista meidän kotopuoleen , lastaamme kaatopaikkakuormallisen autoon ja jatkamme meidän pihapiirin siivoamista. Eilen pihalta kaatui yksi pystyyn kuollut Terijoensalavakin, ja koko ilta hurahti sitä pätkiksi sahaillessa. Saimme tänään mummin kanssa hauskan ajatuksen terassin koristelusta, ja katsotaan onnistummeko tuon idean vielä ennen viikonloppua toteuttamaan. Palaan siihen myöhemmin.

Vähän muhjuinen kännykkäkuva, mutta menköön!
Super kivaa startata meidän perheemme 5-viikkoinen kesäloma tällaisten karkeloiden merkeissä! Tuo peltikattoon ropiseva sadekaan ei juur nyt jaksa oikein surettaa, mutta toki auringonpaiste olisi ihan kiva bonus tulevalle viikonlopulle. 

Alkaneen viikon postaukset tulevatkin olemaan aikasta juhlapainotteisia. Talletetaan nämä muistot nyt oikein tiukasti tänne bloginkin puolelle. 

Parahinta viikonalkua kaikille teille! 

<3

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook