Hyvää isänpäivää isit!

0.08

Jotkut asiat elämässä ovat muuttumattomia sekä pysyviä – hyvä niin. Mulle sellaisia asioita ovat esimerkiksi valtavan suuri rakkaus omaa isääni sekä rakkaus lasteni isää kohtaan.

Eilen sekä tänään on halattu. Välitetty sanoin ja teoin. Lahjottu sekä oltu jälleen kerran valtavan kiitollisia. Kiitollisia kolmesta upeasta miehestä, joiden läsnäolo on meidän lapsille kultaakin kalliimpaa.

Pappa, ukki ja H. Kiitos että tuette ja olette olemassa minulle sekä mun kolmelle pienelle. Valtavan rakkaita olette. Myös lasten enolle sekä sedälle välitän lämpimät onnentoivotukset tätä kautta.

Merkityksellisiä miehiä. Suukkoja jokaiselle.




Tänään meidän isi sai nukkua pitkään sekä syödä herätessään englantilaisen brunssin. Aamupäivällä hän myös tanssitti Queenin tahtiin kolmea pientä tyttöä (minä yksi heistä) ja iltasella sitten vielä vähän pulkkailtiin koko jengin voimin. Kaikki päivänsankarit on treffattu ja näinollen siis koko viikonloppu onkin ollut kaikenkaikkiaan hyvä.

Tähän on hyvä lopetella mennyt ja aloittaa uusi. Siispä kiitos vielä kerran Kaksplus. Tää oli kiva 1.5 vuotinen polku tarpoa.

<3

Tavataan viimeistään tiistaina osoitteessa www.47palasta.blogspot.com sikälimikäli siirto sujuu ongelmitta.

Pus.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Onnea uusiin tuuliin 💜 pidetään yhteyttä 💜

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja näin tehdään! <3

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook