Tänään pyörähdettiin Keravan Sirkusmarkkinoilla nautiskelemassa aurinkoisesta ja iloisesta hulinasta. Tällä kertaa meidän lompakon nyörit eivät antaneet periksi muuhun kuin yhteen laitteeseen per nenu ja jokainen ipanoista uhrasikin sitten tikettinsä tähän autohärveliin. Ylläri. Ensin meni vaan W, mutta tytöt nostivat sen jälkeen vanhempien poskille sangen säihkyvän punan nostattavan mekkalan ja pakkohan neitokaisetkin oli sitten vapauttaa seuraavalle rundille.

Hymyt olivat paljonpuhuvat. Ehdottomasti 15 euron arvoiset. Hih.

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut postauksia "Kohtaamisia"-otsikon alla ja tänään olisi taas yhden uuden hyväntuulisen stoorin vuoro.

Eilen kauppaan matkaa tehdessämme, kaikista pienin meni ja nukahti autoon ennenaikaisesti. H kurvasi hetkeksi kahden vanhimman lapsukaisen kanssa puistoon leikkimään ja minä siinä sitten jäin kuopuksen unta vahtimaan.

Puistossa oli ollut useita muitakin perheitä ja Piippiksen tukkiessa tietä liukumäessä muiden lasten edellä, oli H hienovaraisesti pyytänyt anteeksi englantia puhuvalta äidiltä. Hänen poikansa ilmeisesti oli joutunut tovin Pirpanan takana odottelemaan omaa laskuvuoroansa.

Tämä kyseinen äiti oli hymyillen todennut, että eipä hätiä mitiä ja heti perään kysynyt, että "onko hänellä downin syndrooma?". H oli vastannut tietysti myöntävästi ja nainen oli kertonut, että hänellä on veli kera saman diagnoosin. Kaiken lisäksi tämä kyseinen äiti oli myös kertonut työskentelevänsä erityislasten parissa. Hän oli itse Espanjasta kotoisin.

Naisen veli on siis nyt jo 30-vuotias ja puistossa olikin eilen ääneen hämmästelty Piippiksen taitavaa liikkumista, kiipeilemistä, puhumista sekä koordinaatiokykyä. Nainen oli iloinnut kovasti, kun oli suppealla suomenkielentaidollaan ymmärtänyt meidän neitokaisen puhetta. Hänen veljensä ei viisivuotiaana kuulemma puhunut ollenkaan. 18-vuotiaana velipoika kuitenkin matkusti ensimmäisen kerran itsenäisesti metrolla Madridin pohjoispäädystä eteläpäätyyn. Ja siitä itsenäinen reissaaminen onkin jatkunut tähän päivään asti.

Hyvän mielen hetkiä totta tosiaan ovat nämä tällaiset!  On ihan mahtavaa kuulla muiden elämästä ja jutella joskus ihmisten kanssa, joilla on omakohtaista kokemusta. On myös onnellista huomata, että ihmiset uskaltautuvat kysymään rohkeasti ja avaamaan keskustelun ds-aiheen tiimoilta. Ilolla ja ylpeydellä vastaamme!

Tähän loppuun vielä ilmoitan, että olen aktivoitunut snäpchätin puolella ja saanut jo tosi kivoja viestejäkin teiltä lukijoilta sitä kautta. Onko niin, että tänne Kaksplussan puolelle kommentoiminen tuntuu hankalalta?

Eli niin. Olen siis innostunut kuvailemaan videoklippejä ja nyt kysyn vielä täälläkin, että miltä ajatus videopostauksesta vaikkapa kerran kahdessa viikossa kuullostaisi? Availen varmasti lähiaikoina oman youtube-kanavan blogille ja sinne pikkuhiljaa rupean työstämään materiaalia. Seuratkaa meitä snäpissä tunnuksella agu47 ja kommentoikaa rohkeasti minkälaisia fiiliksiä klipit saavat aikaiseksi.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

<3