Kun painajainen kävi toteen

0.07

kuva-10

Siitä lähtien kun Piippis on ottanut jalat allensa, on hänellä myös ollut hyvin hyvin vahva karkailutaipumus. Tyypillistä extrakromosomin liitännäistä tämäkin kuulemani mukaan. Kotopihalla täytyy kokoajan olla silmä kovana, ettei neiti pääse livahtamaan omille teilleen ja tähän päivään asti olemme hyvin onnistuneetkin tässä kaitsemisessa.

Tänään kuitenkin jo aamusta pieleen mennyt sunnuntai sai hyytävän multihuipentumansa iltapäivällä, kun  yksi silmäpari ei riittänytkään pitelemään neitiä kotopihalla – siispä yksi pahimmista peloistamme toteutui! Tyttö lähti omille teilleen, eikä edes normaalisti varoituksen ilmaan kajauttava pikkuveli ollut kartalla tapahtuneesta. Hän ilmoitti neidin lähteneen juuri siihen suuntaan, minne ei oikeasti mennyt ja siinä vaiheessa vanhempien sydämet jättivät jo lukuisia lyöntejä välistä. Itkua nieleskeltiin ja iho valahti kalpeaksi. Muutaman minuutin aikana ehtii ajatella kaikki kauhuskenaariot läpi ja niiden toteutumisesta on siinä hetkessä jopa täysin varma.

Mummi onneksemme hyvin nopeastikin pelasti tilanteen soittamalla ja kertomalla, että pimu oli hyvin reteesti tepastellut mummolan etupihalle. Komentaessamme neiti totesi leuan rintaansa painaen ja katseensa maahan laskien: "Muttakun minä halusin mummin ja papan luokse..".

Miten voivat olla niin vikkeliä, mokomat?! Tässä vaiheessa on siis parasta vaan todeta, että luottoa ei vielä totta vie ole. Käskyjä ei kuunnella ja mummolaan mennään just silloin kun itse huvittaa.. jos tilaisuus siihen vaan tulee.

Onni onnettomuudessa tällä kertaa, mutta tässävaiheessa aihetta ei enää voi sivuuttaa ja tähän loppuun onkin vaan todettava, että meidän on pakko hankkia aita. Aivan pakko. Maksaa sen sitten kunta, tai me vanhemmat itse. Vaihtoehtoja ei ole. Yksi livahtaminen kerran viidessä vuodessakin on aivan liikaa. Jopa suht hiljainen kotikatummekin on ehdottomasti liian vaarallinen meidän huithapelille. Aivan tuhannen rakkaalle huithapelille.

Tää on ollut huono päivä kaikinpuolin. Palailen lauantain, huomattavasti iloisempiin tunnelmiin hyvin pian täällä blogissa.

Turvallista alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!

<3


You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Hui kamala! Meidän esikoinen karkas pienenä meiltä samalla tavalla kotipihalta. Löyty onneksi naapurista silittämästä koiraa. Ihan kamala tunne ja tilanne. Aita kyllä pelastaa monelta turhalta vaaratilanteelta. :)

    VastaaPoista
  2. Joo. Aita tilaukseen :)

    VastaaPoista
  3. Huh, onneksi ei käynyt kuinkaan! Me rakennamme omaa taloa, jonka tontim kaksi sivua rajoittuu hiljaiseen asuinalueen tiehen. Tästä huolimatta olen jo pyolisoni ihmettelyistä huolimatta aloittanut aitaelementtien teon, sillä hermoni menevät jos en saa omalla pihalla relata jatkuvalta kyttäämiseltä.

    Meille tulee itse tehty rima-aita, ostin 65 aitametrille kaikki tarpeet maakiiloineen, maaleineen ja puutavaroineen- maksoi 1000 euroa. Osan tontista aitaamme istutuksilla joiden alle tulee sellainen vihreä verkkoaita, hintoja en uskaltanut vielä katsoa...

    VastaaPoista
  4. Viisaasti tehty! Ymmärrän täysin miksi aidan haluat :D

    VastaaPoista
  5. Huh! Onneksi mitään ei sattunut ja kaikki oli hyvin! Mutta aivan takuulla kamala tunne kun huomaa muksun kadonneen!! Ne on vaan niin pirun vikkeliä!

    VastaaPoista
  6. Joo ei pliis sitä fiilistä enää ikinä meille :( Eikä muillekaan.

    VastaaPoista
  7. Ystävälle aita saatiin tosiaan osana tukea. ;) ja kunnon portti. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  8. Tätä me myös lähdemme nyt hakemaan.. :) Ja kiitos <3

    VastaaPoista
  9. täti kaukaa pohjoisesta2. elokuuta 2016 klo 16.29

    Onneksi ei mitään sattunut! Kunpa kaikki huolehtisivat lapsista yhtä hyvin kuin te.
    Meillä aikuisilla olisi paljon tehtävää, jotta pienillä ihmisentaimilla olisi turvallisemmat oltavat!
    Meidän kadullamme on 30 km/h rajoitus, mutta liki kaikki kaahaavat hurjasti kovempaa... Kauhulla odotan, milloin jonkun pieni jää alle. Kadun varrella asuu kymmeniä 2-12 vuotiaita, jotka kulkevat kadulla yksinään tai laumassa (kyllä, myös nuo juuri kävelemään oppineet). Joskus niitä seisoo molemmin puolin katua, eikä voi luottaa, että ne pysyy tien laidassa. Ajan todella hitaasti kadullamme, koska en tahdo ajaa kenenkään yli. Lapset eivät muista/osaa/ymmärrä varoa tarpeeksi, joten se on meidän aikuisten tehtävä varoa ja hidastaa. UGH! Olen puhunut!

    VastaaPoista
  10. Juu täällä myös autot ajavat liian lujaa.. :( On pelottavaa ajatella, että oma muksu yksin tuolla seikkailee liikenteen seassa..

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook