Perhe joka elää musiikista

11.40

20160707_180744~2

Musiikki. Se on meidän perheelle kaikki kaikessa. Tuo huuma alkoi kahdesta nuoresta rakastuneesta ja siirtyi vuosien kuluessa myös kolmeen pieneen ihmiseen.

Tänäkin aamuna havahduin unestani Piippiksen iloiseen tulkintaan:

"Turhaan huoli ois, hammaspeikko kuoli pois! Vatsatauti vangittiin rottakellariin!!"

Seuraavaksi kuulin, kun pakastimen ovi avattiin ja joka-aamuinen Ville Vallaton-jätskin metsästys starttasi. Oli pakko nousta.

Eilen isi soitteli kitaraa takapihalla  ja PikkuW sitten päätti yhtäkkiä esittää biisitoiveen.

"Soita se jossa A-setä laulaa".

Sitä siellä terassilla sitten yhdessä loiloteltiin sekä tanssittiin.

Musiikin voima on valtava. Se rentouttaa ja pelastaa huonommankin päivän. Sen tahdittamana on maailmaan puskettu uutta elämää Kätilöopistolla. Viiden kuluneen vuoden aikana sen voimalla on tuuditettu uneen vatsakipuiset pienet. Tänäpäivänäkään nukkumaan ei ryhdytä, ennenkun äiti on laulanut tuutulaulun (jota kolme pientä peiton alta mukanansa tahdittaa).

"Kenelle äiti laulaa, 

kenelle äiti laulaa,

Piippikselle, PikkuW:lle ja PikkuH:lle äiti nyt laulaa saa.

Tuuli omaa tuudittaa, tuuli omaa tuudittaa.."

Olen onnellinen, kun saan silminnähden huomata tämän rakkauden musiikkiin periytyvän omilleni. Se rakkaus on roihunnut suvussa vuosikymmeniä ja se tulee näköjään roihuamaan pitkään vielä tästä eteenpäinkin.

Kaikista pienin muuten vetäsee parhaiten nuotilleen, vaikka ei vielä kunnolla edes osaa puhua. Itse olin kuulemma samanlainen aikanaan. Tulette lähiaikoina näkemään, kuinka meidän perheessä tätä musiikillista intoa ruokitaan entisestään..

;)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihana! Ja tuo on totta, että musiikista saa voimaa. Musiikki kuuluu ihan kaikkiin tunteisiin. Se lohduttaa, helpottaa, rikastuttaa ja voimistaa. Minulle läheinen ihminen opetti joskus: "jos et pysty sanomaan sitä sanoin, sano se musiikilla". Tällä tavoin tunnustin ekan kerran rakkauden, jätin ensimmäisen poikaystäväni (oli muuten sika noloa) ja olen myös kertonut olevani pahoillani ja pyytänyt anteeksi. Musiikki on ihan parasta. Oletko muuten huomannut vuoden aikojen vaikutusta siihen millaista musiikkia kuuntelee? Itselleni musiikkimaku vaihtelee vuodenaikojen mukaan... Aika jännää...

    VastaaPoista
  2. En ole niinkään kiinnittänyt huomiota tuohon, mutta nyt kun tarkemmin mietiskelee niin voihan se olla, että esimerkiksi syksyllä suosii melankolisempaa matskua? :) Täytyypä tarkkailla!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook