Alatiesynnytys vs. sektio
1.19
Olen viimeaikoina pohdiskellut omien synnytysteni kulkua ja tänään ajattelinkin muistella niitä täällä blogissa myös teidän kuullen. Tämä pohdiskelu ei johdu vauvakuumeesta tai muusta vastaavasta vaan ehkäpä ihan vaan siitä, että synnytysaihe on selvästi ollut pinnalla esimerkiksi blogeissa ja erilaisissa artikkeleissa kuluneiden viikkojen aikana.
Piippiksen maailmaan putkahtaminen jäi ainokaiseksi alatiesynnytyksekseni. Se harmittaa, sillä synnytyskokemuksena väittäisin tämän ensimmäisen olleen kaikista mieleenpainuvin–hyvällä tavalla. Koin todella tehneeni. Se mitä saimme kuulla heti vauvan syntymän hetkellä on oma tarinansa ja olenkin erittäin iloinen, että juuri tuon ihanan pienen tytön sain normaalisti synnyttää. Ja että juuri tuo tarina sai alkunsa näin luonnollisella (joskin himpun verran liian pitkällä) tyylillä.
Toki aika kultaa muistot, eikä Pirpanan synnytyskään ollut "kuin oppikirjoista". Synnytin kaksi vuorokautta ja lopulta ponnistusvaiheessa tuli hoppu vauvan laskevien sydänäänien vuoksi. Lääkäri seisoi jo vieressä imukupin kanssa, mutta jostain sain kerättyä voimia ja puskettua juuri h-hetkellä hypotonisen eli lihaksiltaan velton vauvan tähän maailmaan. Imukuppia ei tarvittu ja siitäkin olen ollut kiitollinen. Ja ihan vaan siksi koska veltto sekä voimaton vauva.
Tuskin olisimme Haikaranpesästä perhehuonetta saaneet, jos vauva olisi ollut ns."normaali vauva". Muutaman tunnin odoteltuamme meille kuitenkin tälläkertaa sellainen järjestettiin ja saimme viettää 4 päivää ihan vaan kolmistaan toisiimme tutustuen. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli aivan uskomattoman olennainen seikka suht helppoon starttiimme siinä, mitä tulee tähän erityislapsen vanhemmuuteen.
No sittenpä tämän meidän keskimmäisen "jättiläismurusen" syntymä olikin jo ihan oma stoorinsa taasen. Vauva oli iso (yli 4 kg) ja äiti pieni. Yhteistuumin päädyimme Hyvinkään henkilökunnan kanssa siihen päätökseen, että vauva leikataan suunnitellusti. Syntymän hetkeä vieläpä aikaistettiin viikolla, kun oma olotilani alkoi käydä kovin tukalaksi.
Leikkaus sujui hyvin ja nopeasti. Jännitin ihan hirmuisesti etukäteen, mutta saliin päästyäni hyväntuulinen hoitohenkilökunta sai olotilani rentoutumaan ja kaikki meni hienosti. Vauva oli terve sekä tomera ja hetkeksi saimmekin hengähtää helpotuksesta.
Heräämöstä osastolle päästyäni olotilani kuitenkin kääntyi vahvaan laskusuhdanteeseen ja haavan viereen ilmestyi iso kova patti (epäilen vauvan potkaisseen haavaan ja melkeinpä väitän jopa muistavani tuon hetken). Diagnoosina verenvuoto vatsaonteloon ja niinpä äitiä sitten vietiinkin taas uudestaan leikkaussaliin. Loppuillan kulku on mun muistoissani pimennossa. Olin väsynyt, lääkkeistä sekaisin ja pahoinvoiva. Vauva vietti ensimmäisen masun ulkopuolisen yönsä yökköjen valvovan silmän alla ja aamulla sain tyypin viereeni, kun olotila alkoi muuttua paremmaksi veritiputuksen jälkeen.
Ja sitten tämä kolmas koitos eli toinen sektioni. Suunniteltu sekin. Ymmärtänette varmasti, että operaatio pelotti enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. En kuitenkaan osannut pelätä sitä, ettäkö vauvalle tälläkertaa tapahtuisi jotain. Olinhan psyykannut itseni siihen, että tämä sektio tehdään vauvan parasta ajatellen. Isohko vauva tämäkin mun pieneen kroppaani nähden.
Kiinnikkeet edellisessä haavassa pidensivät leikkauksen kestoa ja paikalle hälytettiin lisää lääkäreitä. Kun vauva vihdoin saatiin ulos, homma jatkui taas ja sen kummempiin yksityiskohtiin tarttumatta voinen kuitenkin todeta että kaikki meni ihan kivasti.
Heräämössä sain kuitenkin kuulla uutukaisen joutuneen lasten teholle. Epäiltiin ilmarintaa. Vuorokausi teholla ja sitten pieni kultainen pääsikin äidin kainaloon köllimään. Todennäköisesti sektio aiheutti vauvalle keuhkojen kasaan painumisen, joka korjautui itsestään sillä röntgenkuvat olivat puhtaat tuon ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Missään vaiheessa vauvalla ei ollut hengenhätää.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kolme kertaa synnytys on ollut mulle tavallaan vähän horror-kokemus. Nyt ajattelen kuitenkin, että synnytystavalla ei niinkään ole ollut merkittävää vaikutusta yhteiseen alkuun vauvan kanssa. Olen myös edelleen tyytyväinen siihen, että kahden viimeisen kanssa päädyttiin sektio-vaihtoehtoon. Toki leikkauksen jälkeen olen ollut huomattavasti kipeämpi kuin mitä normi synnytyksen jälkeen, mutta yllättävän pian toipuminen on kuitenkin aina lähtenyt käyntiin. Oli mulla kipuja esikoisenkin jälkeen, mutta vaan vähän eri paikassa. Ja sanonpa tähän loppuun vielä missä eli takapuolessa. Se oli aikamoista se.
Vaikka kokemukset ovatkin himpun verran jääneet mieltä kaihertamaan, on lopputulos paras mahdollinen. Olemme kaikki hyvinvoivia ja hengissä. Täydellisempää jengiä masun uumenista en olisi voinut kuvitella putkahtavan eli kymppisuorituksia jokikinen!
<3
Ja tämän ei ollut tarkoitus toimia pelottelu-postauksena odottaville äideille. Niinkun kätilö Hyvinkäällä totesi, on mulla ollut matkassa "kätilön/kätilöopiskelijan tuuria". Taikauskoisia ajatuksia, mutta voihan niissä jotain perää ollakin. Lukuisat ystäväni ovat synnyttäneet kaikki vauvansa ilman mitään komplikaatioita, normaalisti ja sektiolla.
Kertokaa omia kokemuksianne! Onko lukijoiden joukossa muita kummankin tyylin läpikäyneitä? Minkälaisia fiiliksiä ne ovat jättäneet?
5 kommenttia
Ensimmäinen synnytys päätyi kiireellisen sektioon äänten liiallisen heittelyn vuoksi sekä siksi että synnytys ei edistynyt(takana reilu 2vrk käynnistystä).Siitä jäi ihan hyvä kokemus ja toivuin tosi hyvin.Toinen tuli käynnistettynä(melkein 4vrk)alateitse ja myös se sujui hyvin vaikka toki se sattui.Ja siis Alatie mielummin oikeastaan vain siksi että saa vauvan heti rinnalle ja muutenkin näkee siinä kaikki mitä touhutaan :) Ja toki toipuu hiukan nopeammin :) Mutta kolmas tulee miten tulee ei pelkoa kummastakaan hiukan enemmän ehkä toiveissa Alatie.
VastaaPoistaSua on kyllä koeteltu jokaisessa synnytyksessä! Mulla synnytyksiä neljä, joista ensimmäinen alakautta ja loput sektiolla. Esikoinen oli 4.4kg ja tiukkaa teki että sain hänet ponnistettua ulos. Kätilö oli kuulemma ollut jo hieman tuskasen näköinen että mitäs nyt. Lopulta pojan solisluu antoi periksi ja vauva saatiin ulos. Seuraava lapsi syntyi ison koon vuoksi sektiolla, ja muuten meni hyvin, mutta kohtu ei meinannut supistua ja heräämössä mahaa jouduttiin painamaan vatsan päältä nyrkein jotta hyytymät saatiin ulos. Ei mikään ihana kokemus :D Lisäksi puudutus nousi liian ylös, mikä aiheutti sen että hengittäminen oli hieman vaikeaa. Kolmannen olisin saanut synnyttää alakautta, mutta 2 vuorokautta vesien menosta lääkäri päätyi kiireelliseen sektioon verisen vuodon ja vauvan sydänäänten laskun takia. Sektio meni muuten hyvin, mutta koska mut leikattiin aamuyöllä, jouduin jonnekin yleiseen heräämöön kauas synnäristä. Jouduin sitten odottelemaan siellä useamman tunnin että pääsen vauvan luokse. Jotenkin ahdisti olla siellä. Neljäs lapsi syntyi sitten suunnitellulla sektiolla. Siinä vaiheessa kun kohtua kuivattiin, tunsin todella ikävää kipua ja mua pelotti että puudutus on loppumassa. Kahdessa edellisessä en ollut vastaavaa kokenut, joten paniikki meinasi iskeä. On kuitenkin kuulemma ihan normaalia. Sektioista olen kuitenkin toipunut paljon nopeammin kuin alatiesynnytyksestä :) Ihania kokemuksia kaikki, mutta hieman harmittaa että alatiesynnytykset jäi yhteen.
VastaaPoistaMielenkiintoinen postaus! Minä olen synnyttänyt kaikki neljä poikaani normaalisti alakautta ja aika vähän on tietoa itselläni sektiosta tai sen jälkeisestä ajasta. Tämä oli oikein mielenkiintoista lukea.
VastaaPoistaJa samaa mieltä, tulivatpa ne tavalla tai toisella maailmaan, niin sen jälkeinen aika ratkaisee paljon enemmän. <3
Kiva lukea muidenkin tarinoita! :)
VastaaPoistaEsikoinen syntyi alateitse imukupin avustamana vauvan sydänäänten laskun vuoksi. Kaikki meni hyvin ja erittäin nopeasti, kun aikaa kaikkineen meni alle 3h! Toinen lapsemme, ds-tyttö syntyi kiireellisellä sektiolla jalkatarjonnan vuoksi. Diagnoosi oli tiedossa jo raskausaikana, joten se ei yllättänyt. Tämä oli ehkä ahdistavin kokemus synnytyksistäni, koska kaikilla oli niin kiire, eikä mieheni ehtinyt töistä mukaan lainkaan. Vauva oli huonokuntoinem syntyessään ja vietti teholla kaikkiaan 2,5vkoa. Kolmas lapsi, yli 4kg poika syntyi alateitse ilman puudutuksia. Tämä oli kokemuksista paras, vaikka kipeää teki!
VastaaPoista