Sushilla

20.55


Missä vaiheessa siitä on kasvanut noin iso, ihana tyttö?! 
No ihana tuo nyt on aina ollut, mutta esimerkiksi pinni ei ole aikaisemmin päässä pysynyt muutamaa sekuntia pidempään. Hänestä on siis tullut reipas, iso neiti.

Pitäähän sitä, kun kerta isosiskokin.

Yksi viimeviikon parhaimmista ylläreistä oli se, että H oli ottanut loppuviikon vapaaksi töistä. Jokainen sateeton hetki ollaan siis yritetty hyödyntää, ja liikkua mahdollisimman paljon lasten kanssa ulkosalla. Torstaina piipahdettiin Järvenpään blueskadulla, ja siellä koko ilta sitten hurahtikin tosi mukavasti. Perjantaina satoi, joten hypättiin autoon ja kruisailtiin Jumboon. Supermegamahtifiilis syystä, että tuo kauppakeskusreissu sujui ilman mitään kummempia ongelmia. Paras tulee tässä: Käytiin ravintolassa?! Koko köörin kanssa?! Ja syöminen julkisella paikalla sujui ongelmitta, ilman mitään ybernoloja tilanteita! Suosittelen lapsiperheille Hanko Sushia ihan vilpittömästi, ja vieläpä ilman sen kummempia yhteistyökuvioita ;) Istahdettiin syömään mikron viereen (joka siis oli ihan yleisessä käytössä), ja kaikista pienimmänkin ruokailu sujui näinollen kätevästi. Henkilökunta oli tosi ystävällistä sekä huomaavaista. Kaikinpuolin positiivinen kokemus, ja ehdottomasti uskaltaudumme jatkossa useamminkin ravintolaan syömään pienten kanssa. PikkuW sai ensimmäisen oman annoksensakin. Piippis ei puolestaan sitten suostunut syömään lohta ja riisiä, vaikka kotona aina toivookin "kalakeittoa". Sitä samaa lohta siinäkin aina on. Hassu tyttö.

Pääkaupunkiseudun lapsiystävällisiä ravintoloita saa listata kommenttikenttään. Mikä ravintola yllätti teidät positiivisesti, lapsiperheen näkökulmasta? 

Vitsit, että on ollut huikea viikko!

 Vielä kun keksittäis, että miten tuo kuopus saataisiin helposti nukahtamaan ja nukkumaan yöunensa rauhallisesti, niin voisinpa melkein tässä sanoa elämän olevan aika kivasti mallillaan. 

"Ei ne onneksi ikuisesti ole pieniä" tai "Kyllä se jossainvaiheessa sitten helpottaa".

 Alan pikkuhiljaa uskomaan. Yritän siis nauttia tästä, koska mun mielestä ne on tosi ihania just nyt kun ovat pieniä. 

Vaikka joskus vähän väsyttääkin. 





You Might Also Like

5 kommenttia

Suosituimmat

Facebook