Uudelle vuodelle!

16.00


Oikein mahtavaa ja onnellista uutta vuotta kaikille meidän blogin lukijoille ja suuri kiitos menneestä vuodesta! Kiva, että olette jaksaneet pysyä lukijajoukoissa siitäkin huolimatta, että kiireinen kolmilapsinen vauva-arki meinasi ottaa vallan ja blogiharrastus jäädä vähemmälle huomiolle. Onneksi tilanne on nyt jo hieman rauhoittunut ja aikaa kirjoittelulle jää edes himpunverran enemmän, kun mitä vaikkapa pari kuukautta sitten oli.

Kiitokset haluan osoittaa vielä läheisille ja ystäville siitä, että jaksatte tukea ja pysytellä meidän elämässä, vaikka meillä nyt ei turhan paljon ylimääräistä aikaa ole viimevuosina ollut teille, niin paljon kun olisitte ansainneet. Siskolle iso hali loppuvuoden tapahtumien ansiosta. Kiitos että teit unelmani todeksi.

Jatkakaamme yhdessä vuoteen 2015 ja toivokaamme, että tämä uusi vuosi toisi tullessaan hyviä juttuja meille kaikille!

Mennyt vuosi oli pääsääntöisesti tosi hyvä ainakin mulle. Alapuolella kuva siitä kaikista parhaimmasta tapauksesta, joka tänään täytti 6kk. Meidän Hempukka hymysilmäinen. Ihana tyttö, joka nyt hieman nuhainen kylläkin, mutta siltikään ei turhia valittele. 


Tässä eilisillalta kuva kahdesta vanhemmasta. Käskin heidän hymyillä.


H tuli juuri töistä kotiin, ja minäpä ajattelin tästä karata ulos lenkille. Ihanaa kun on viikonloppu ja huomenna saadaan tärkeitä vieraitakin kun Hempukan kummitätöset sekä suloinen pikkumies saapuvat kyläilemään. 

Riemukasta viikonloppua!
<3

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook

Instagram