Toisenlainen reissu

22.03

Olipahan ralli ja tulipahan tehtyä! Melkein kolmen viikon "piipahdus" Keravalla mummin luona on tullut päätökseensä ja tänään palattiin kotiin lasten kanssa. Pappa kotiutui myös onneksemme sekä iloksemme tänään sairaalasta ja jätimme isovanhemmat rauhassa kotiinsa toipumaan viimeviikkojen tapahtumista. 

Perheen voima on jälleen todistettu, sillä toinen toistaan olemme tukeneet tämän pelottavan, mutta kasvattavan tapahtuman aikana. Haluan myös kiittää omia ystäviäni, sukulaisia ja tuttavia suunnattoman liikuttavasta ja voimaannuttavasta myötäelämisestä. Kiitos myös blogin lukijoille tuesta. Se todella lämmittää edelleen sydäntä.

Onnellisinta on nyt se, että saatiin pappa takaisin. Jossainvaiheessa sekin "itsestäänselvyys" muuttui epävarmuuden sekä voimattomuuden tunteeksi. Nyt suuntaan katseen ylöspäin ja kuiskaan kiitos. Olemme kaikki elossa taas.

Tästä alkaakin sitten pikkuhiljaa arki jälleen astumaan kuvioihin ja se tuntuu hyvältä. Iloinen yllätys odotti postilaatikossa kotiinpalaavia nimittäin äitiyspakkaus oli saapunut lähipostiin. Senpä sitten heti haimme ja kovasti tuo ihmeellinen laatikko jaksoi kiinnostaa myös tulevaa siskoa ja velipoikaa..


Minä itse innostuin laatikon sisällöstä kovasti! Vaikkakin vaatteiden värit ehkä oli aika "poikamaisia" niin kuosit vaatteissa oli oikein nättejä. Sitäpaitsi kyllä meidän pikkuneidin kehtaa ruskeisiin potkareihin pukea helposti ;) Onhan Pikku-W:kin joutunut usein vaaleanpunaisessa bodyssa julkisesti näyttäytymään.
Turkoosi vanupuku oli ihana. Ja makuupussi. Ja haalaristakin tykkäsin paljon.

Nyt kun vaan saatais vähän enemmän kaappeja käyttöömme niin mahtuisi nuo vauvanvaatteetkin jonnekkin. Asunto siis edelleen myymättä. Uusi talo siellä jo kovasti odottelee asukkaitaan saapuvaksi. Jännä nähdä, koska saadaan tilata muuttoauto Tanhariin. Toivottavasti ennen kesäkuuta kuitenkin.
Sitten pieni mainospläjäys loppuun. Täältä voipi käydä kuuntelemassa Piippiksen ja Pikku W:n isin bändin 4.4 ilmestyvää albumia ilmaiseksi. Myös tuo allaoleva Circulation of blood-kipale löytyy sieltä. Voi olla, että se vähän yllättääkin..  :) Kommenttia levystä saa toki laittaa, niinkun nyt kaikesta muustakin tietysti. 

Minäpäs painun pehkuihin nyt. Väsyttää ihan mahdottomasti. Oma vointi on ollut fyysisesti vähän kurja muutaman päivän ajan. Henkeä ahdistaapi kun vauva alkaa jo painamaan sisuskaluja. 

Tässäpä vielä kuva eiliseltä. Mainos sekin tavallaan ;)


You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Oi kuinka hienoja uutisia - paljon rutistuksia sinulle, joka sait isäsi sairaalasta kotiin!
    Minusta tuli viikko sitten isoäiti - onnentunnetta ei voi sanoin kuvailla. :)
    Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  2. Kannatti mainostaa bändiä, sillä taisin löytää uutta kuunneltavaa! ;)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook