Helpotti todella! Nyt taas hetkeksi ymmärsin miksi tämän kaiken teen. Kaipaan usein töihin mutta täällä kotona minun pitää nyt tässä hetkessä olla. 

Takapihalla mustarastas noukkii matoja mullasta, homehtuneiden syyslehtien seasta. Vastapäisessä metsässä pesii lehtopöllöpariskunta, joiden suloisesta huhuilusta olen saanut nautiskella useana iltana koiran kanssa pellonreunaa tarpoessani. 

Kevät tulee keikkuen koronasta huolimatta. Me kaikki kyllä selviämme. 

Mietin eilen, miten saisin itseni pidettyä järjissäni parhaiten. Verenpaineet näyttivät tänään 115/87 ja tavoitteena olisi laskea tuota alapainetta nyt keinolla millä hyvänsä. Päätin ottaa päivittäiseen rutiiniin kävelylenkin - ihan vain itsekseni!  Myös kirjoittamista pyrin lisäämään. Sen nyt olen luvannut ennenkin mutta edelleen yritän, sillä niin hyvää tämä vaan tekee minulle.

Tsemppiä ja halauksia ihan kaikille!

Heipparallaa! Niin on taasen vierähtänyt melkein kuukausi siitä, kun viimeisimmän postaukseni täällä blogin puolella julkaisin?! Vaikka kuinka päätän, että jatkan aktiivisemmin kirjoittelua, haukkaavat kiireiset päivät kaiken huomionsa ja blogille ei meinaa jäädä aikaa. Tai no aikaa ehkä, mutta jaksamista ei.

Tietokone on juuri nyt minulle yksi iso mörkö. Jo pelkästään sen näkeminen ahdistaa. Läppäri on tällähetkellä yhtä kuin rästiin jääneet koulutehtävät - samalla se myös muistuttaa hiljaa uneen vaipuneesta mutta niin rakkaasta blogista. Olenkin tässä kuluneiden viikkojen aikana haaveillut muutaman päivän katoamisesta koneen kanssa jonnekin korpimaille, metsän keskelle, ja siellä sitten hoitaisin kaikessa hiljaisuudessa sekä koulutehtävät että kirjoitteluhommat taas oikeille raiteilleen. Any ideas, missä tällainen paikka minulle olisi? :)

Pienen stressin lisäksi arkeemme toki kuuluu nyt paljon muutakin - onneksi! Opintoni ovat loppusuoralla, ja koulunpenkillä ei tarvitse enää käydä istuskelemassa kuin muutaman tentin tiimoilta. Viime keväänä elämäntilanteemme ollessa super hankala ja läheisteni sairastellessa, rästihommia ehti kertyä parin tehtävän verran, mutta niistäkin huolimatta viittä vaille ollaan jo valmiita mielenterveys- ja päihdehoitajia. Uskomatonta jotenkin ajatella, että kohta on aika ryhtyä etsimään itsellensä vakkarityöpaikkaa! 

Aamuisin taistelen kolme unista ipanaa ylös sängyistään, ja kurvaan kaksi vanhinta opinahjoonsa. Pienimmän kanssa aamupäivät kuluu suhaamalla autolla ees-taas ympäri Uuttamaata asioita hoidellessa, ja kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut mm sen, että kuopukseni on aivan super suloinen laululintunen (tämän kyllä tiesin jo aikaisemminkin, mutta nyt vasta olen kunnolla asian oivaltanut) ja että sen lisäksi hänessä kasvaa pieni suuri ajattelija. Olen välillä ihan hukassa neitokaisen kysymysten äärellä! Eilen jouduin mietiskelemään mm. seuraavaa :

  "Voiko sydämen rikkoa, jos pussaa?".

Kulttuurinnälkää ollemme ruokkineet mm. viime viikonloppuna Järvenpää-talolla Titi Nallen keikalla, leffateatterissa, Habitare-messuilla sekä esimerkiksi Tuusulanjärven maisemissa paikallisia nähtävyyksiä ihastellen.

(Kirjasto on edelleen yksi parhaimmista ajanviettopaikoista..)

Lintsillä (jo toistamiseen) ja Suomen tivolissakin ollaan käyty kikattelemassa. Jopa allekirjoittaneen sisuksiin on syttynyt jonkin sortin hurvitteluliekki, ja lapsiparat ovat joutuneet laitteissa kuuntelemaan innostuneen äitinsä huudahteluja. Pienintä saattoi ehkä vähän jopa se pelottaa.

Syksyn viileiden säiden saapuessa sain sisustuskärpäsen pureman, ja sen vuoksi kotia onkin päivitetty nyt jo muutaman viikon ajan. Makuuhuoneet pyöriteltiin täysin uudenlaisiksi, ja nyt meidän ekaluokallaisellakin on vihdoin ikioma huone. Tytöt jakavat nykyään talon isoimman makuuhuoneen (joka oli aikaisemmin meidän vanhempien) ja me H:n kanssa valtasimme talon pienimmän makkarin.

Vuorokauden tunnit täyttyvät nopeasti ja ihan rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että arki on liian usein päivästä toiseen eteen päin tarpomista sekä välillä jopa ahdistavaa suorittamista. Kymmenen tunnin yöunista huolimatta sekä ipanoita että vanhempia väsyttää, ja usein desibelit kohoavat ääriasentoon ihan vaan silkasta uupumuksesta. 

Toki meidän kotoseinien sisäpuolella myös nauru raikaa, ja paljon onnellisiakin hetkiä jaamme yhdessä. Näin syysloman kynnyksellä on vielä astetta verran helpompi hymyillä ! 

Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että keskimmäiseni on oppinut  lukemaan ja esikoisellakin kaikki sujuu koulussa mallikkaasti. Piippiksen paras ystävä pääsi samalle luokalle, ja hän onkin varmasti suuri tuki sekä turva meidän neitokaisen koulupäivissä.

Olen kiitollinen siitä, että tarvoimme taas läpi yhden hyvin sinnikkään flunssarundin, ja jokainen meistä on palannut takaisin terveiden kirjoihin.

Olen kiitollinen mun ystävistä, joiden merkitys on kasvanut entistä enemmän elämässäni. On ihanaa että myös mun jokaisella ipanalla on jo monta suloista kaveria!

Olen kiitollinen vanhemmistani ja läheisistäni, jotka rakastavat ja joita rakastan. Suuresti.

Kiitollinen karvakorvistani olen.

Kiitollinen siitä, että olen oppinut olemaan itselleni armollinen edes hilppasen verran enemmän kuin ennen. Olen löytänyt keinoni purkaa sydäntäni sekä tuntojani, ja uskalsin ottaa askeleen kohti uutta sekä tuntematonta.



 Jos jouluun mennessä valmistun koulusta, blogini on kunnolla herännyt horroksestaan ja perheeni pysynyt terveenä - lupaan olla kiitollisempi kuin ikuna!

Ihan mukavaa kun saavuit, Lokakuu!

Viime aikoina olen sen tajunnut, ettei väsymyksen kanssa kannata juurikaan pelleillä. Viimeisimmän muistutuksen asiasta sain maanantaina, jolloin aika-ajoin kiusaavat sydämen rytmihäiriöt palasivat mukaan arkeeni tosi voimakkaina. 

Juhannuksena yöunet jäivät luonnollisesti normaalia lyhyemmiksi ja väsymys tuntui sunnuntai-iltana voimakkaana. Menin hyvissä ajoin nukkumaan, mutta koko yön heräilin tasaisin väliajoin, enkä heti saanut uudestaan unenpäästä kiinni. Jännitin aamulla edessä häämöttävää hammaslääkäriä (hölmöä joo mutta todellista) ja nukuin tosi huonosti väsymyksestäni huolimatta. Aamulla olo oli vielä jokseenkin normaali, mutta aika pian hammaslekurista kotiin saavuttuani alkoi sydämessä tuntumaan ikäviä muljahduksia. Tilanne paheni iltaa kohti ja mä olin jo valmistautunut lähtemään Peijaksen päivystykseenkin piipahdukselle, jos tilanne ei ala rauhoittumaan. 

Jossain vaiheessa tilanne helpotti hetkeksi ja ajattelinkin siinä sitten, että kyllä tämä tästä taas.. kunnes koitti nukkumaan menon hetki - muljahdukset alkoivat uudestaan. Itkuhan siinä pääsi, kun yritin asentoja vaihdellen helpottaa oloani. Unen tulo kesti pitkään, mutta kun lopulta nukahdin, niin nukuin kertaakaan heräämättä aamuun asti. Jännitin saapuvaa päivää, mutta onnekseni pian sain huomata oloni kohentuneen ja lisälyöntien olevan poissa. Uni oli tehnyt tehtävänsä. 

Ne jotka vastaavista ongelmista kärsivät tietävät, että nämä lisälyönnit ovat tosi kiusallisia ja ikäviä vaivoja. Ne saattavat saada aikaan pienen paniikkikohtaukselta tuntuvan olotilan, joka lisää rytmihäiriöitä entisestään. Olen kerran raskaana ollessani makoillut Järvenpään terkkarin ensiavussa EKG:ssa näiden vuoksi, mutta mitään kummallista silloin ei mun sydänfilmissäni havaittu. Tilanne oli ehtinyt mennä jo ohi, ennen kun pääsin toimenpiteeseen. 

Onni onnettomuudessa, tälläkin kertaa tilanne helpotti itsestään ja olotilani koheni unien myötä. Silmiäavaava kokemus tämä taasen oli ja olenkin nyt muistanut taas muutaman päivän ajan pitää itsestäni huolta ihan eri tavalla. Nukkumaan kömmin lasten kanssa samaan aikaan ja aamulla ei turhia kiirehditä - nyt kun siihen on vielä mahdollisuus. 

Ylimääräiset stressitekijät olen päättänyt myös jättää taka-alalle. Tällä hetkellä en jaksa murehtia tulevasta syksystä, raha-asioista enkä mistään muustakaan, jolle en tässä tilanteessa nyt yhtään mitään voi. Elämä kyllä kantaa tästä eteenpäinkin, ilman ylimääräistä murehtimista. Ja ihan niinkuin kaikkea muutakin ikävää, pidän hormoneja myös osasyyllisenä herkästi starttaaviin muljahduksiin. 

 Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Varsinkin Piippis reagoi vahvasti maanantaina äidin jumpsutuksiin sekä siitä aiheutuvaan ahdistukseen, ja tämä huomattiin ihan lähipiirissäkin. Nyt onkin siis tosi tärkeää muistaa ottaa iisisti ja nautiskella kesästä.

Löytyykö lukijoiden joukosta muita, jotka kärsivät näistä ikävistä lisälyönneistä?