Ihanaa olla täällä piiiitkän tauon jälkeen! Sormet ovat syyhynneet jo pidemmän aikaa kirjoittelemisen pariin, ja nyt vihdoin päätin kaivaa tietokoneen viimeisten muuttolaatikoiden uumenista herätelläkseni henkiin rakkaan blogiharrastukseni.

Näin pitkän hiljaiselon jälkeen on aloittaminen taas hieman hankalaa, mutta heittäydyn nyt täysin tämänhetkisen "flown" vietäväksi, joten luvassa voi olla hyvinkin sekavaa, aiheesta toiseen pomppivaa sisältöä. Pahoittelen jo etukäteen sitä.

Startataan nyt ihan perinteisillä kuulumisilla.

 Palasimme etelään kesäkuussa, ja yhä edelleen kotonamme vallitsee hallittu kaaos. Pahvilaatikkoja lojuu siellä täällä ja ylimääräistä tavaraa on paljon - omien lisäksi kun täällä on vielä äidinkin vaatetta, kirjoja ym. Noh, pikkuhiljaa setvimme ja yritämme hankkiutua ylimääräisistä eroon. Tässä voinkin samalla vinkata, että esimerkiksi Tunturin oikein kelpo kuntopyörä olisi tyrkyllä uuteen kotiin muutamalla kympillä! :)

No miltä se kotiinpaluu on nyt sitten tuntunut? Sitä meiltä onkin moneen otteeseen tiedusteltu kuluneiden kuukausien aikana. 

Se on tuntunut hyvin ristiriitaiselta. 

Oli ihana palata rakkaaseen kotiin, jota olimme kovasti ikävöineet - vaikkakin viihdyimme vallan mainiosti suloisessa pohjoisen kodissamme! Oli ihanaa rutistaa vihdoin ja viimein rakkaita ihmisiä! On ollut ihanaa päästä nauttimaan kulttuurista ja elämyksistä, joita etelän elämä tarjoaa. Tyttöjen kesän kohokohta oli varmasti Kuumaan keikka Allas Sea poolilla. Kävimme kolmistaan fiilistelemässä ja oli aivan mahtava ilta. Kyyneleet valuivat kuopuksen poskille, kun Johannes vilkutti ja hymyili hänelle-timanttisia muistoja! 

 Lapset luonnollisesti kaipasivat pohjoisessa Keravan kavereita ja melkeinpä heti pihaan kurvatessamme, katosi kaksi kolmesta omille menoilleen. Nyt sitten puolestaan ikävöivät pohjoiseen jääneitä kavereita. Kaikki ikävöimme, sillä myös me aikuiset solmimme Saamenmaalla lukuisia tärkeitä ystävyyssuhteita. 

Teimme siis elämän siinä mielessä nyt himpun verran tukalammaksi, että kokoajan joutuu jotakuta ikävöimään, eikä Suomen pohjoisimpaan kolkkaan ihan niin vaan lähdetäkkään tuota ikävää helpottamaan. Onneksi jo nyt olemme saaneet Utsjoelta tärkeitä ihmisiä kylään tänne etelän kotiin ja varmasti jatkossakin tulemme saamaan. Kesällä haaveissa road trip pohjoisille kotikonnuille. Sen tulemme kyllä toteuttamaan!

Voi miten mahtavaa oli päästä muutaman vuoden tauon jälkeen taas Mäntyharjun rakkaalle mökille! Vietimme aurinkoisen viikon vedessä polskien, saunoen ja bilistä pelaten. Tulevan kesän viikkokin varattiin samantien, että varmasti päästään nautiskelemaan Lahnaveden laineista seuraavillakin kesälomilla. Kyllä niin on rakas paikka tuo että ei ole tosikaan! Kyykäärmekin kohdattiin jälleen kerran rantasaunalla, mutta yhteiselomme sujui  mallikkaasti - allekirjoittaneen nilkkaan ei tänä vuonna isketty kyykkärin hampaita. Jes!

Suurin suru tapahtui syksyllä, kun suloinen Ryti rakas nukkui pois äkillisesti. Ehdimme onneksi kesällä vielä rapsutella ja halitella. Viimeisestä kohtaamisesta jäi kaunis ja lämpöinen muisto. Kävimme sirkusmarkkinoilla syömässä yhdessä ja vietimme mukavan kesäpäivän. Ihmiset ihastelivat jättimäistä nallekarhua. Eikä syyttä, hänhän oli vallan mainio haukku kaikinpuolin!

Ryti, niin huikea ja lempeä otus. Elät meidän kaikkien muistoissa ja sydämissä nyt ja aina. Olit lasten paras kaveri. Saikkutuvan suloisin hoitaja. Halikavereista parhain. Ikävä on sinua. Ja nyt minua alkaa itkettämään..

Nuku rauhassa ihana.

Valehtelisin jos väittäisin, etteikö minun sydämessäni olisi nyt isoa aukkoa. Kaipaan joskus niin lujasti pohjoiseen, että minua ihan sattuu. Olen kiitollinen siitä, että saimme viettää  extravuoden alunperin suunnitellun yhden vuoden lisäksi, mutta heikkoina hetkinä koen ihan surua siitä, että tuo kokemus on ohi ja olemme palanneet (valehtelematta) samaan vanhaan oravanpyörään, kuin mistä seikkailumme alussa lähdimme. 

Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Turvallinen perusarki täällä etelässä on  ehdottomasti syy olla super kiitollinen. Meillä kummallakin on H:n kanssa hyvä työpaikka, lapsilla kavereita ja kaikilla super kivat opettajat. Kaikki on oikeasti todella hyvin.

Ehkä jos jostain luopuisin, olisi se tämä jatkuva sairastelu joka alkoi heti kun minulla työt varhaiskasvatuksessa sekä lapsilla koulut alkoivat. Tälläkin hetkellä Piippis keuhkokuumeessa ja H makaa tuossa minun vieressä melkein 39 asteen lämpötiloissa. Neitokaisella todettiin viikko sitten keuhkokuume, josta toipuminen ei lähtenyt käyntiin ihan toivotulla tavalla. Määrätty Amorion kuuri ei tehonnut tulehdukseen, joka oli mitä todennäköisimmin Mykoplasman aiheuttama. Pyörähdimme perjantaina uudessa lastensairaalassa hakemassa toisen kuurin, ja toipuminen alkoi melkein välittömästi. Nyt siis tilanne jo melko hyvä. Ehkä keskiviikkona saadaan tyttönen takaisin koulunpenkille - parasta kaveria onkin jo kova ikävä. 

Ja niin, yksi tärkeä juttu meinasi jäädä kertomatta! Toukokuussa meillä oli jännittävä päivä Nuorgamissa, kun saimme kunnian vastaanottaa presidentti Stubb vierailulle kouluun. Että tämäkin saatiin vielä kokea ennen kotiinpaluuta! 

Kuvassa presidenttimme kuiskuttelee Piippiksen korvaan salaisuuksia, joita neiti ei ole vieläkään suostunut meille paljastamaan. Herra tasavallan presidentti antoi Pirpanalle lempinimen "kissatyttö".  Päivä jäi varmasti kaikkien meidän mieleen upeana, ja sitä muistellaan toivottavasti vielä kiikkustuolissakin. 

Mutta nyt, kiitos Nuorgam ja sen väki. Olette rakkaita ja jäitte pysyvästi sydämiimme - voin melkeinpä todeta, että meillä on loppuelämämme ajan kaksi kotia.

Etelässä ja pohjoisessa.