Parisuhdeaikaa Keski-Uudenmaan oman Lauman seurassa (sis. menovinkin sekä arvonnan)
17.01
Piipahdin kahden nuorimman kanssa viime viikolla neuvolassa hakemassa puuttuvat rokotukset, ja samalla siinä sitten tuli höpöteltyä terkkarin kanssa jokavuotiset jaksamiskuulumisetkin. Ensimmäistä kertaa äitiysvuosieni aikana vastasin tuohon "Miten te vanhemmat jaksatte nyt?" -kysymykseen, että voimat ovat kieltämättä nyt hieman vähissä ja että aika useinkin arki tuntuu raskaalta. Olisin ehkä toivonut saavani jotain hyviä neuvoja, joiden avulla nuo raskaat päivät olisivat hilppasen verran helpompia rämpiä, mutta sellaiset neuvot nyt tällä kertaa jäivät kuulematta. Parisuhteen tärkeyttä kuitenkin korostettiin ja kehotettiin ottamaan yhteistä aikaa vähintään kerran kuukaudessa. Vitsit kun se olisikin niin yksinkertaista, mutta lupaamme kuitenkin yrittää
Tuo jaksamiskeskustelu avasi siinä määrin mun silmiäni, että tajusin ihan oikeasti tarvitsevani nyt pientä happihyppyä arjen hulinoista. Keravalla oli onnekseni luvassa aivan huippu ilta All stars-hengessä, ja niinpä sen innoittamana päätin lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni yksin ulos. En halunnut etukäteen sopia ystävieni kanssa mitään, sillä riski illanvieton peruuntumiselle on aina olemassa - koska väsymys.
Vaan kannattipas jaksaa sekä uskaltaa, sillä tupa oli täynnä tuttuja ja meininki muutenkin tosi mahtava! Tykkäsin uudesta New Sherwood ravintolasta ja sen tunnelmasta kovasti. Kiipesin siinä illan aikana itsekin kerran lavalle laulamaan stemmoja ja kaikenkaikkiaan tuosta lauantaisesta illasta jäi ihan mielettömän kiva fiilis. Kiitos myös niille ennestään tuntemattomille, jotka tulivat juttelemaan ja tunnustamaan piipahdukset blogini puolella. Tuntui hämmentävän mukavalta.
Nyt tosiaan juhlitaankin sitten koko vuoden edestä ja lauantaina on luvassa hieman toisenlaista musisointia, kun Lauma-yhtye viettää tuossa samaisessa New Sherwood-ravintolassa EP-julkkareitaan. Täydellinen mahku antaa siis aikaa sekä parisuhteelle, että ystävillekin!
Jos Lauma ei ole vielä tuttu, suosittelen lämpimästi (ja täysin vilpittömästi vaikka bändi tutuista tyypeistä koostuukin) tutustumaan kyseiseen orkesteriin. Esikoisalbumi ilmestyi lokakuussa 2018 ja tämä uusin "Marionetti" EP julkaistaan nyt tulevana perjantaina. Jälleen kerran me Keski-Uudenmaan asukit saamme ylpeänä todeta, että osaamista ja hyvää meininkiä ei totta vie välttämättä tarvitse muualta lähteä hakemaan - sitä kun riittää kivasti ihan omissakin pitäjissä.
Olen itse henk.koht myös super onnellinen siitä, että Kerava on herännyt taas henkiin ja tapahtumia riittää oikein mukavasti meille live-musiikin ystäville. Keravan ravintoloiden lisäksi myös Krapin paja Tuusulassa ilahduttaa harva se viikko artistikattauksillaan! Muistatteko vanhan postaukseni , jossa esittelin tuota Tuusulan omaa kulttuurikeidasta muutama vuosi taaksepäin? Kannattaa ehdottomasti piipahtaa paikanpäällä jos mahdollisuus siihen tulee. Itsehän ajattelin seuraavan kerran suunnata sinne Paperi-T:tä katsomaan.
Olen itse henk.koht myös super onnellinen siitä, että Kerava on herännyt taas henkiin ja tapahtumia riittää oikein mukavasti meille live-musiikin ystäville. Keravan ravintoloiden lisäksi myös Krapin paja Tuusulassa ilahduttaa harva se viikko artistikattauksillaan! Muistatteko vanhan postaukseni , jossa esittelin tuota Tuusulan omaa kulttuurikeidasta muutama vuosi taaksepäin? Kannattaa ehdottomasti piipahtaa paikanpäällä jos mahdollisuus siihen tulee. Itsehän ajattelin seuraavan kerran suunnata sinne Paperi-T:tä katsomaan.
Yläpuolella vielä hieman maistiaisia Lauman meiningistä. Yle X valitsi bändin vuoden ensimmäiseksi "Nosteessa"-artistiksi - eikä suotta! Omiin talvi-iltoihini yhtyeen kivasti eteenpäin soljuva melankolia istuu oikei kivasti, ja innolla odottelenkin jo tätä uutta matskua
Tulevan julkkaripäivän kunniaksi laitoin instagramissa aiheeseen liittyvän arvonnan pystyyn, joten käykäähän osallistumassa(@agu47palasta) . Palkintona siellä on juurikin tämä kyseinen Marionetti EP, jota yhdessä lauantaina juhlitaan! Toivottavasti innostan edes muutaman lukijan ottamaan itselleen sitä kallisarvoista omaa aikaa, ja lähtemään todistamaan Lauman mukaansatempaavaa meininkiä paikanpäälle Keravalle ! Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja levyjä New Sherwoodissa pyörittelee super komea DJ Who-RE-9-N. Mä sain tosiaan vasta tänään kuulla, että mun siipallani on tuollainen ikioma Dj-nimikin. Nauroin kippurassa.
Ihanaa fiilistellä pitkästä aikaa musajuttuja täällä blogissa. Tosi piristävää näin kirjoittajankin näkökulmasta.
Kuulemisiin!
Kuulemisiin!
0 kommenttia