Halvemmaksi olisi tullut tehdä abortti?
6.20
Huomasin eilen ilokseni, että Ylen Akuutti oli jakanut toistamiseen facebookissa marraskuisen artikkelimme ohjelmaan liittyen. Pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista (siitä rakkain kiitos), mutta lienee itsestäänselvää myös se että kaikki negatiivinen iskee vahvasti herkän äidin hipiään.
Kun perheeseen syntyy yllättäen (tai vaikka se olisi tiedossakin) erityislapsi, on meille vanhemmille annettava oikeus tuntea kaikki tunteet maan ja taivaan väliltä. Tunteita tulvii jos jonkinlaisia, se lienee sanomattakin selvää!
Ihan jokaikiselle tunteelle on aikansa sekä paikkansa ja ne tulee hyväksyä - myös ulkopuolistenkin.
Nuo myllerrykset ovat täydellisen luonnollisia ja kuuluvat tärkeänä osana siihen kasvuprosessiin, mitä meiltä vanhemmilta vaaditaan. Satavarmaa on loppupeleissä se, että ne negatiiviset tunteet hälvenevät suureksi rakkaudeksi omaansa kohtaan. Ja siinäpä (ainakin omasta mielestäni) piilee kauneus juurikin tuossa vanhemmuuden kehityskulussa.
Äitiys ja isyys on aina iso kasvun paikka, ja loppujenlopuksi pienokaisen kromosomit eivät sitä tunnekuohua määrittele. Kun pidämme omaamme ensimmäistä kertaa sylissämme
olemme hauraita, herkkiä ja täydellisen avoimia kaikelle uudelle tulevalle.
Meille vanhempina on ollut tärkeää , että olemme alusta asti saaneet puhua asioista juurikin niin kuin olemme ne tunteneet. Olemme olleet kiitollisia siitä, että mediassakin mahdollisuus näille purkauksille on annettu.
Kyllä. Häpesimme. Itkimme isoja kyyneleitä. Olimme pettyneitä. Ettäkö meille vammainen lapsi?! Omaishoitajina loppuelämämme?
Mutta.
Meni muutama kuukausi ja olimme täysin valmiit saamaamme pestiin. Emme olisi luopuneet omastamme, vaikka normikromosomisto olisi hänelle luvattu. Pirpanasta tuli meidän perheemme suurin onni.
Nykyään aamuisin keskimmäinen herättää ensimmäisenä isosiskonsa ja pyytää olohuoneeseen telkkaria katsomaan. Jos jotakuta ipanoista yöllä pelottaa, kömpivät he tuon rakkaalla tavalla erilaisen isosiskonsa viereen nukkumaan.
Piippis rakastaa, hoivaa ja kiukkuaakin. Hän on ihan niin kuin kuka tahansa isosisko. Häntä arvostetaan ja kunnioitetaan. Jos joku häntä satuttaa, aihe puhututtaa pitkään. Näitä tilanteita on kuluneen vuoden aikana ollut muutama. Ja niitä tulee olemaankin. Valitettavasti.
Sisarukset suojelevat erityisen isosti. Me vanhemmat pelkäämme ja varjelemme. Leijonaisin harja tuuhenee ja äidin pää nousee päivä päivältä pystympään. Me totta vie pidämme huolen näistä omistamme. Ihan jokaisesta kolmesta.
Haluan viimeisen kerran todeta, että olen ylpeä lapsistani. Olen ylpeä jokaisesta heistä juuri sellaisena kuin mitä ovat. Jokaisella heistä on omat vahvuutensa. Piippiksellä tuo avoimuus, keskimmäisellä herkkyys ja pienimmäisellä rohkeus.
Harmillista jos jonkun silmissä häpeän.
Minä kun niin isosti rakastan. Hamaan loppuuni saakka.
Ja ps. lievät piirteet tai ei, emme itse ajattele asiaa enää ollenkaan. Piippis on Piippis. Kaunis juurikin noin. Ihan yhtälailla kuin sisaruksensa.
Unohtakaamme ne ulkoiset piirteet ja keskittykäämme sisäiseen suloon <3
2 kommenttia
Moi! Oon seurannut sun blogia jo vuosikausia, muistaakseni Piippis oli noin parivuotias (opetteli muistaakseni juuri kävelemään niihin aikoihin) kun blogiisi löysin. On ollut mukavaa seurata, kuinka hän on kasvanut jo isoksi ja osaavaksi tytöksi.
VastaaPoistaMua kiinnostaisi tietää, että tiedostaako Laila itse oman kehitysvammaisuutensa tai oletteko vielä joutuneet selittämään asiaa hänelle jotenkin?
Hyvää alkanutta vuotta!
Moikka! Kiitos kivasta viestistäsi!:) Me vanhempina uskomme, että Piippis kyllä jo ymmärtää oman erityispiirteensä vallan hyvin. Joskus jopa tuntuu, että sitä vähän käytetään tekosyynä esimerkiksi lähdön hetkellä. "En mä osaa pukea!" ym. Ja tosiaan osaa kyllä jos haluaa, heh. Sen hän kyllä jo selvästi tietää, että oppii asioita hitaammin kuin vaikkapa sisaruksensa. Tarpeen tullen näistä jutuista jutellaan kotosalla mutta suurta numeroa kehitysvammaisuudesta ei meidän arjessamme tehdä. Kaikilta vaaditaan ihan samat jutut.
VastaaPoistaIhanaa alkanutta vuotta sinne myös ja kiitos inspiraatiosta! Tästä aiheesta saa vielä hyvän postauksen aikaiseksi :)