Kohtaamisia kesäreissulla - niin hyvässä kuin pahassakin
14.46
Ex tempore- kesälomareissulta on nyt palailtu kotiin ja sillä välin olivat ampiaiset vallanneet terassimme. Operaatio pesän tuhoaminen on nyt käynnissä, mutta minä päätin pysytellä visusti sisätiloissa sen aikaa ja kirjoitella hieman. Lapsetkin viettävät ihanaa kesäpäivää mummolan pihalla.
Seuraavassa postauksessani tulen tarkemmin palaamaan todella onnistuneen road trippimme tunnelmiin, mutta tänään ajattelin kirjoitella asiasta, joka nousi taasen tuon reissumme aikana vahvasti pinnalle. Tämä on aiheena mulle niin tärkeä, etten koe koskaan toitottavani siitä liikaa. Toivon että jokainen lukijani sen ymmärtää.
Kolusimme kuluneen viikon aikana lukuisia Suomen leikkipuistoja sekä paikkoja, jossa oli muita lapsia paljon. Nuo hetket koulivat minua jälleen - niin hyvässä kuin pahassakin.
Piippiksen diagnoosi näkyy sekä hänen ulkonäostään että hänen toiminnastaan julkisilla paikoilla, ja sillä on liian usein ikävät seuraamuksensa. Eilen Sastamalassa tapahtui seuraavaa: leikkipuistossa meidän neiti psyykkasi puoli tuntia itseään, jotta uskaltaisi lähteä kävelemään eräänlaista tasapainorataa. Paikalla oli myös sisarukset ikähaarukassa 7-10 (olen huono arvioimaan lasten ikää). Tyttö ramppasi jatkuvasti tuota tasapainorataa ja joka kerta Piippis antoi tilaa - rauhallisen hetken tullen palasi radan alkuun ja psyykkaaminen jatkui. Jossain vaiheessa meidän neiti uskaltautui radalle niin, että toinen jalka kulki pukilla ja toinen maan pinnalla. Toki se näytti vähän hassulta mutta tässä vaiheessa jo tiesin, mitä tuleman pitää.
Kuiskuttelu ja kikattelu oli sisarusten tiimoilta jatkunut jo tovin, mutta minä en siihen puuttunut kun huomasin Piippiksen olevan autuaan tietämätön siitä, sillä hänen keskittymisensä tulevaan operaatioon oli huippuluokkaa. Toki mun sydäntä jo tuossa hetkessä raastoi.
Siinä vaiheessa kun huomasin osoittelun alkavan, nousin nurtsilta ja menin Piippiksen luokse. Neiti sanoi mulle heti, että "mä haluan mennä tohon, mutta en uskalla". "Mennään yhdessä, äiti pitää sua kädestä kiinni". Ja niin me mentiin. Piippis oli onnellinen kun vihdoin uskalsi ja kiherteli tyytyväisenä. Halusin teoin näyttää sisaruksille, että tässä on nyt lapsi joka tarvitsee hieman enemmän aikuisen apua onnistuakseen - mutta hän kyllä onnistuu ja iloitsee.
Vilkaisin kaksikkoa ja supattelu sekä kikattelu jatkui. Sisarusten isä oli onkimassa lähellä, joten pidin suuni kiinni vaikka äkäinen leijonaemo olikin tässä vaiheessa jo vahvasti nostanut päänsä pensaasta! Mulkaisin lapsia vähän pahasti ja tein selväksi, että mä olen tietoinen heidän toiminnastaan. Sain heidät onneksi rysän päältä kiinni niin, että sen huomasivat.
Mua jäi kalvamaan tämä tilanne suuresti. Ei ole Piippiksen siskon, veljen eikä oikeasti edes meidän vanhempienkaan tehtävä valistaa toisten lapsia toimimaan oikein erityislasten tai ylipäätänsä jonkun vamman omaavien ihmisten keskuudessa - ei ainakaan niin usein kuin nyt viimeaikoina olen itse sitä tehnyt! Tuossa eilisessä tilanteessa W pelasi futista isin kanssa ja sisko leikki beach volley-kentällä eli tilanne oli poikkeuksellinen - Piippis oli yksin puistossa äidin valvoessa n. 10 metrin päässä. Yleensä sisarusten läsnäolo estää näin voimakkaat reaktiot toisissa lapsissa.
 |
| Naantalin kylpylä 2018 |
No mutta se siitä. Haluan jakaa myös yhden aivan upean tilanteen Yyterin hiekkarannalta ja kertoa kaikille, että lapset osaavat kyllä kohdella toisiaan myös reilusti.
Rantsussa on iso leikkipuisto, jonne myös meidän ipanat halusivat. Paikalla oli n 8-9-vuotias tyttö, joka teki kiusaa ihan kaikille. Pikku H sai myös osansa tuosta toiminnasta. Meidän neiti roikkui yksinään tangossa ja tämä kyseinen kiusankappale tuli tönäisemään Pikku H:n pois tangosta ja jäi itse siihen roikkumaan. Purin hammasta hetken, kunnes isompi poika n. 11-13 vuotias huusi tälle kiusaajalle "Se pienempi tyttö oli siinä eka!". Katsoimme H:n kanssa toisiamme hämmästyneinä ja hymyilimme isosti peukkua näyttäen. Kiusanhenki ei kuitenkaan korviaan loksauttanut, jonka jälkeen tuo iso poika huusi uudestaan "Se pieni tyttö oli eka siinä, päästä se takaisin roikkumaan!". Tämän jälkeen poika kysyi meidän neidiltä "Haluuksä mennä tohon roikkumaan?" ja Pikku H vastasi hiljaa että "joo". Tässä vaiheessa iso tyttö väistyi ja meidän neiti sai jatkaa leikkiänsä.
Sydän oikeasti suli ja mua jäi niin paljon harmittamaan, etten kehunut tuota poikaa upeasta käytöksestä! Olimme H:n kanssa vaan niin tuhannen häkeltyneitä ja kolme erisuuntaan säntäävää omaa ipanaa sekoittamassa tuota tunnekuohua!
Kun tuon kiusaajatytön äiti saapui puistoon, koin hämmentävän fiiliksen. Minä hyvin vahvasti säälin tuota äitiä, koska todennäköisesti hän on autuaan tietämätön siitä miten hänen tyttärensä toimi juuri tuona päivänä - tuossa puistossa.
Eilen sitten tietenkin kotiin päästyämme mietin näitä tilanteita paljon. Mietin, että mitä voisin tehdä saavuttaakseni yhdellä valistuskerralla mahdollisimman ison joukon lapsia? Miten voisin tehdä edes pienen palveluksen jonkun vamman omaaville ihmisille ja availla lasten silmiä enemmän tämän aiheen tiimoilta? Ei lapsi ole paha, lapsi on vaan tietämätön.
Jos olisin rohkeampi puhuja, valtaisin koulujen jumppasalit. Kävisin kertomassa meidän perheestä - Piippiksen vamma kun ei ole ainoa, mitä minun lähipiiristäni löytyy. Kysyisin lapsilta "Kuuluuko sinun läheistesi joukkoon kehitys-/ liikunta-/ kuulo- tai vaikkapa näkövammaisia ihmisiä?" "Haluaisitko sinä, että sinulle rakasta ihmistä kiusattaisiin vaikkapa leikkipuistossa?" Minä puhuisin erityislasten ja -aikuisten puolesta, mutta on ilmiselvää että näissä sessioissa painotettaisiin ihan kaikenlaista kiusaamista. Ottaisin lapset mukaan keskusteluun. Kannustaisin kysymään ja vastaisin mahdollisimman kattavasti. Näyttäisin ehkä muutaman kuvan meidän perheestä ja kertoisin esimerkkejä siitä, miten paljon Piippiksen kehitysvamma on antanut meille hyviä asioita. Meistä jokainen rakastaa tuota pikkumimmiä sydämensä pohjasta, ja haluamme elämän kohtelevan häntä hellästi.
 |
| Sastamala 2018 |
En mä tiedä. Olo tuntuu voimattomalta ja tuntuu etten bloginikaan avulla kykene tavoittamaan niitä, jotka eniten tarvitsisivat sitä silmienavailua.. Nyt kuitenkin taas vähän helpotti, kun pääsin näitä ajatuksia availemaan täällä blogissakin. Ja nyt kun olen tämän tehnyt, voin seuraavaksi kertoa meidän reissusta ja jakaa kuvia matkan varrelta. Sitä siis luvassa seuraavaksi.
Puhutaan lapsillemme toisten ihmisten kunnioittamisesta. Suurin osa niin tekeekin ja siitä iso kiitos kaikille teille asianosaisille.
Terkuin, Vähän äksy ja joskus vähän väsy leijonaemo -84
4 kommenttia
Tärkeää asiaa ja hyvä kirjoitus. Nyt kysyn kuitenkin kaikella ystävyydellä, mikset sanonut niille tytöille siellä puistossa mitään? Lapset ei tosiaan ole (yleensä) tarkoituksella pahoja ja kun vanhemmat eivät kaikkea näe ja kuule, niin mielestäni on juuri sen aikuisen, joka tilanteet näkee, tehtävänä ojentaa ja opastaa. Jos nämä kikattelijat olisi olleet mun lapsia, enkä olisi ollut paikalla itse, olisin todellakin toivonut sinun ojentavan/komentavan heitä lopettamaan. Ja kenties kertomaan downin syndroomasta pari sanaa. Siellä arjen keskellä se valistus nimittäin tehdään. Ja olisivat varmasti (toivottavasti) ottaneet opikseen. Sama koskee kaikkea kiusaamista, oli erityislapsi tai ei, kyllä paikalla olevan aikuisen on asiaan puututtava.
VastaaPoistaVai onko tässä joku näkökulma jota en osaa ajatella kun itselläni ei ole erityislasta? Mielelläni toki kuulen sen, jotta osaan itsekin sitten toimia oikein jos omat lapset joskus käyttäytyisivät yhtä typerästi kun nämä tytöt siellä puistossa.
Mukavaa kesää teidän perheelle ja kiitos ihanasta blogista!
Moikka! Kiitos kommentista :) Mua jäi todella paljon kaivelemaan se, etten mä avannut suutani. Olen ennen tätä niin aina kuitenkin tehnyt, mutta jotenkin reissun uuvuttamana mulle nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että "mä en vaan jaksa!". Jatkossa täytyy yrittää vaan taas jaksaa, ei sille mitään voi.. Ihanaa alkavaa syksyä ja anteeksi että vastaaminen kesti <3
PoistaTodella tärkeä asia, josta ei voi koskaan puhua liikaa.!
VastaaPoistaItsekkin olen erityislapsen äiti, vaikka lapseltani ei päälle päin mitään huomaakkaan.
Ihanaa syksyä teille ja kiitos kommentista! <3
Poista