Maanantai

14.58

 "Onko kaikki hyvin, kun oot niin apean oloinen?"

Niin. Kyllä puoliso sen helposti huomaa, vaikka tarkoitus ei olekaan tällä kertaa synkistellä toisen läsnä ollessa ja tartuttaa apatiaa ympärillensä.


Takana on täydellinen viikonloppu. Rakkaita ihmisiä ja onnellisia lapsia. Juuri sitä, mikä tekee myös minut äitinä onnelliseksi. Näitä hetkiä vaalin ja näille hetkille elän.

Kuluneet pari päivää ovat pitäneet sisällään laulamista lasten suloisen pikkuserkun suurena päivänä merellisissä maisemissa, ja hameen helmoissa roikkuvia ihania ipanoita. Kummipojan iloista synttärihumua sekä blogigaalassa treffattuja super naisia. Viikonloppu ei todellakaan ole siis syypää mun hieman kehnoon maanantaitunnelmaan.


Alkuviikosta sitä usein herää pohdiskelemaan arkisia asioita, ja minut tällä hetkellä valtaakin suunnaton huoli juuri tulevaan arkeemme liittyen. Tällä viikolla yritän kovasti päntätä pääsykoemateriaalia päähäni, sillä torstaina mulla on edessä tuo ensimmäinen netissä tapahtuva koitos. Olo opiskelun suhteen on todella ristiriitainen. Haluan tietysti saada itselleni opiskelupaikan mutta jos sellainen mulle suodaan, on edessä valtavan paljon uudenlaisia haasteita. Lukeminen tulee itsessään olemaan kolmen pienen kanssa rankkaa, mutta sen lisäksi mun on pakko löytää viimeistään syksyllä itselleni työpaikka. Opiskelijan liksalla kun ei asuntolainaa maksella.

Kauhistuttaa ajatus siitä, että kaikki tämä aika tulee olemaan perheen yhteisestä ajasta pois. Joku saattaa pitää mua nyt ihan hassuna, mutta kun on kuluneet 6 vuotta viettänyt kovin tiiviisti aikaa oman jengin kanssa, tämä kaikki mahdollinen tuleva tuntuu aika-ajoin raskaalta ajatukselta. Myös oma jaksaminen mietityttää. Haukkaanko liian ison palan kakkua tässä vaiheessa elämääni?

Ja mitäpä sitten tapahtuu blogille? Kirjaprojektille? Näistä kahdesta mulle tärkeästä asiasta opiskelut ja työ tulevat satavarmasti verottamaan. Se nyt ei luonnollisesti tunnu kivalta ollenkaan. Olen vähän hukassa.

Tunnelmat pääni sisällä ovat siis tällä hetkellä vähän samanlaiset, kuin mitä tunnelma on tässä seuraavassa pihamaaltamme räpsityssä kuvassa - hieman masentava mutta silti toiveikas.


Onneksi tänään(kin) metsä ja siellä korviimme kantautuva lintujen liverrys teki tehtävänsä, parantaen fiilistä huomattavasti. Kotona uunissa odottava vahvasti Aurajuustoinen makaroonilaatikko kruunasi aamupäiväisen ulkoilureissun, ja jälleen kerran olen vaan niin tuhannen kiitollinen näistä voimaannuttavista asioista ympärillämme.

Pieni keventävä infopläjäys luontoaiheen tiimoilta: Viime viikolla bongasin kotipihaltamme sekä ketun että myöskin Sarvipöllön kaukaisen huhuilun pellon reunalta.


Täten ilmoitankin nyt että blogini hiljenee ainakin torstaihin asti, sillä tulevien päivien aikana mun on pakko lukea tuota valintakoematskua mahdollisimman tehokkaasti. Palailen loppuviikosta pääsykoetunnelmien parissa ja varmasti fiiliksetkin ovat sitten jo ihan toisenlaiset - olemmehan tuolloin jo huomattavasti lähempänä vappuakin ;)

Insta päivittyy normaaliin tapaansa.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!



You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Mä olen elämäni aikana opiskellut ja tehnyt töitä samalla pyörittänyt perhettä 6 vuotta. Siinä ajassa suoritin ammattitutkinnon ja ammattikorkeatutkinnon. Voin vain todeta, että se on äärimmäisen rankkaa ja jos voisin palata ajassa taakse päin, niin olisin luopunut toisesta. Mutta ymmärrän tilanteen. Joskus se vain on pakko venyä äärimmilleen. Tsemppiä. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Katsotaan nyt eka, että pääsenkö ees kouluun ja murehditaan sitten :D

      Poista
  2. Tsemppiä urakkaan, itsekin kokeen teen torstaina. :) mitä haitkaan opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama artikkeli on jo hallussa, mutta parista voin sanoa että aikasta kinkkistä tekstiä on :D Laitoin vaihtoehdoksi kätilö, terkkari ja sosionomi. Minne sinä? :)

      Poista
  3. Onkohan tuo ala sinulle ihan oikea? Noissa töissä kaikissa vaaditaan stressinsietokykyä äärimmilleen.Ei riitä että olet lämmin ja empaattinen luonne.Nykyisin sairaalatyössä ollaan tosi lujilla sekä psyykkisesti että fyysisesti.Asioita joutuu priorisoimaan jotta ehtisi tehdä edes välttämättömimmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jääköön ammattilaisten arvioitavaksi. Olen kyllä nähnyt jo sairaalaelämää ja työskennellytkin yhden kesän Koskelassa. Tiedän hyvin minne olen hakemassa ja haen syystä, että uskon olevani juuri oikea henkilö alalle :)

      Poista

Suosituimmat

Facebook

Instagram