Empaattinen esikoinen

19.30



Erityiselomme yksi harvoista miinuksista on lapsen jokavuotinen pisteleminen eli verinäytteiden otto. Okei, kiitollinenhan tässä saa olla että lapsesta pidetään hyvää huolta ja veriarvoja tarkkaillaan säännöllisesti, mutta aina niitä silti etukäteen jostainsyystä jännittää. Joudun tietenkin itse olla yleensä pitämässä tyttöä lujasti sylissäni, ja vaikka kuinka suukotan sekä kuiskaan korvaan kivoja juttuja, on tilanne silti vaikea herkälle äiti-ihmiselle.  Piippis oli kyllä tänään (on aina) super urhea ja kiltti, vaikka selvästi tilanne jännitti häntäkin jo etukäteen. Tyttö nieleskeli sekä vältteli äänekästä itkuansa, ja isot kyyneleet vierivät poskille kun verta valutettiin avoneulalla putkeen. Onneksi tilanne oli tälläkertaa nopeasti ohi taitavien hoitajien tehdessä työtään ammattimaisella meiningillä, mutta aina sillointällöin on jouduttu sörkkimään ja pistämään monta kertaa, ja se on tietysti aina tuplasti (tai triplasti) tukalampaa. Sekä lapselle, että äidille.




Jäin tänään tuon episodin jälkeen oikein pohtimaan tytön luonnetta. Kiltteys, herkkyys sekä empatia on vahvasti tällähetkellä olemassa. Empatiasta heitettäköön nyt tähän yksi tämänhetkisen arkemme esimerkeistä. Lapset rakastavat Hauskoja kotivideoita, ja jaksoja onkin tallennettu tusinan verran meidän digiboksiin. Lempparijaksossa on yksi kohta, jossa amerikkalainen tyttö yllätetään kesken konserttiharjoitusten, ja sotilaspoikaystävä ilmestyy yhtäkkiä huoneeseen. Ohjelman tyttö itkee onnesta ja tässä hetkessä Piippis hyökkää yleensä mun kaulaani, puristaa lujaa kaksinkäsin ja itkee ääneen. Olen yrittänyt lohduttaa ja kertoa, että oikeasti telkkarin tyttö on iloinen, mutta vielä meidän ihanaisen pikkunaisen on vähän vaikea tätä ymmärtää. Siinä sitten yhdessä aina halaillaan tovi, ja seuraava video jo naurattaakin taas.

Piippiksestä on todella helppo tällähetkellä imeä itseensä positiivista energiaa, enkä ihan oikeasti kaunistele yhtään tämän sanoessani. Syy kiukuttelulle täytyy olla todella suuri, että sitä ylipäätänsä edes tapahtuu. Juuri hetki sitten neitokainen satutti selkänsä lattiaan, kun meno sisaruksilla yltyi vähän turhan lujaksi. Tyttö katsoi meitä säikähtäneitä vanhempia hetken, taputti alaselkäänsä ja sanoi: "Ei sattunut, kaikki hyvin!". Ja meno jatkui.

Meidän kohta 4-vee pikkujätkäkin on nyt muuten ihan selvästi omaksunut tämän tietynlaisen herkkyyden isosiskoltansa, ja esimerkkinä tästä vaikkapa se, että eilen huomasin hänen suukottavan kumpaakin siskoaan vuoronperään ilman sen kummempaa syytä. Kun huomasin tämän, PikkuW nolosteli hetken, mutta yritin kehua ja kertoa poitsulle, että tunteet saa ja on suotavaakin näyttää. Muutenkin kuin illalla tai käskystä ;)




Meidän fyssari kävi tänään Piippiksen kanssa ulkoilemassa (hän otti myös tuon kuvan tytöstä ), ja tuliaiseksi metsästä äiti sai sitten havunoksan, josta oli tietysti pakko ottaa kuvakin muistoksi. Sain elämäni naurut, kun seurasin keittiönikkunasta kotiinpäin tarpovaa tyttöä joka vähänväliä tiputti tuon oksan kädestänsä, mutta palasi aina hakemaan sen,  jotta saa tuoda poimimansa lahjan äidille ja huudahtaa ovella :

"Hyvää nimipäivää! "

:)

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook

Instagram