Siispä olemme palanneet viikonlopun viettoon tänne kotiin nyt kun isäntäkin on mua auttamassa lastenhoidollisissa tehtävissä. Pari erityisen huonoa päivää on nyt takanapäin, mutta sen jaksaa kun tietää mikä palkinto tästä "kärsimyksestä" on luvassa sitten taasen kesäkuussa. Olen jostain lukenut, että kahdeksas ja yhdeksäs viikko ovatkin yleensä pahoinvoinnin suhteen ne kaikista hankalimmat ja luotan siihen, että ensiviikon jälkeen viimeistään alkaa helpottamaan. Niin muistaakseni aikaisemminkin on aina ollut. 

Jatkuvalla pupeltamisella saan pahimman olotilan pidettyä poissa. Tälläkinhetkellä nenän edessä iso kulhollinen vesimelonia. Vichyn olen myös todennut hetkellisesti toimivaksi hyvänolontuojaksi. Mandariineja menee pussitolkulla ja ruisleipää myös. Ainiin ja salmiakkia.

No mutta, onneksi nuo ipanat ovat ihanan omatoimisia ja touhuilevat omia juttujaan suurimman osan ajasta. Pirpanakin on nyt lähtenyt ihan kunnolla kävelemään ja pyllykiitoa ei juurikaan meidän seinien sisäpuolella harrasteta enää. Pääsääntöisesti siis kävelee. Ihan mahtavaa! Talossa on siis taasen tilaa yhdelle taaperolle ;) Yllätys-taaperolle. Bonus-ipanalle.

Kolmas lapsi. Meille. Nyt se on jo ihan selvä asia. Niin pitääkin olla. Nyt otan kaiken irti tästä raskaudesta sillä mulla on vahva fiilis siitä, että tämä IHAN OIKEASTI on se viimeinen. Olen tavallaan aina kuvitellut itseni tulevaisuudessa kolmen lapsen äitinä ja nyt ollaan jo aika lähellä sitä näkymää. Tuntuu hyvältä ajatella, että Pirpanalla on kaksi sisarusta tukemassa ja opettamassa. Sama pätee tietysti PikkuW:hen ja masunsisäiseen. Pirpana tulee heille opettamaan paljon arvokasta. 

Ihanat leikit oli näillä "masunulkoisilla" tänäiltana. Kikattivat ja höpsöilivät. Fatboy on super.