Emo apeana
14.01
Eilen koitti pitkästä-aikaa hetki, jolloin leijonaemon täytyi pariin otteeseen laskea kymmeneen, ja siitä huolimattakin täytyy vielä vähän murista. Satuin (valitettavasti) Instagramissa törmäämään erään yksityishenkilön omaan profiiliin, jossa ds-henkilöistä oli muutaman kerran tehty ikävällä tavalla pilkkaa. Niinkun arvata saattaa, sanaa "down" oli käytetty muka hauskalla tavalla väärin ja kuvissa näkyi kahden eri down herran kasvot.
Mä en mielestäni oo huumorintajuton, mutta tää "vitsi" ei luonnollisesti tipahtanut mulle yhtään.
Eniten harmitti se, että meillä on yhteisiä tuttuja kuvien julkaisijan kanssa ja myös se ketutti, että kuvista tykkäsi muutama henkilö joukossaan jopa pari julkisuudesta (seiskalehdestä) tuttua hahmoa.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että mun oli pakko kirjoittaa kuvien julkaisijalle henkilökohtainen palaute. Ehkä koittaa vielä se päivä, että pystyn kiukkuni ja pettymykseni ihmiseen niellä ilman murinaa, mutta vielä en siihen kyennyt.
Kerroin itsestäni ja tyttärestäni. Siitä, että erityislapsi ei alunperin kuulunut suunnitelmiini, mutta syntymänsä jälkeen on valloittanut mun sydämeni kokonaan ja täydellisen suloisesti. Toivoin, että jatkossa tämä kyseinen henkilö miettisi sitä, onko asiallista ja hyödyllistä julkisesti pilkata kehitysvammaisia tai homoja, ylipäätänsäkkään ketään vähemmistöön kuuluvaa. Tätä en kirjoittanut, mutta ajattelin mielessäni tämän ivan olevan keino buustata omaa itsetuntoa (joka siis on järjettömän huono mitä ilmeisemmin).
Kerroin blogistani ja lupasin linkata osoitteen, jos asia häntä kiinnostaa. No, ei kiinnostanut. Viesti luettiin heti, mutta vastausta siihen en saanut.
Päätin viestini näihin sanoihin:
"Rauhaa, rakkautta ja oikeaa asennetta. Me ollaan kaikki täällä opettamassa toisillemme."
Petyin valtavasti, että henkilö ei reagoinut tähän asialliseen, mutta toki vähän tiukkasanaiseenkin palautteeseen. Olen silti onnellinen, että tulin mitä todennäköisimmin kuulluksi.
Eilenillalla vaivuin syviin mietteisiin tämän asian vuoksi. Mitä tapahtuu sitten, kun pilkka ensimmäisen kerran kohdistuu suoraan mun omaan tyttäreeni? Olen yrittänyt psyykata itseäni siihen, että hyvin suurella todennäköisyydellä joku epäkypsä ihminen jonainpäivänä, vaikkapa kauppareissulla tekee jotain hölmöä joka satuttaa Pirpanaa ja näinollen myös minua suuresti. Hartain toiveeni tietysti on, että tulemme moiselta välttymään, mutta jos emme niin miten minä, tempperamenttisuuden multihuipentuma, pystyn pitää suuni supussa ja piilottaa suuttumukseni?
Uskallan väittää, että nämä ovat niitä ajatuksia, joita jokainen äiti tai isä sillointällöin mietiskelee. Oma lapsi on kaikista tärkein ja me vanhemmat ollaan haavoittuvaisillamme silloin, kun arvostelu tai iva kohdistuu siihen kaikkein tärkeimpään.
Toivon sitä mahdollisimman vähän. Ihan jokaikiselle äidille ja isille.
Olen murissut. Tältä erää.
11 kommenttia
En mä tiedä tarvitseeko sitä suuttumusta hillitä, kun kyseessä on noin raukkamaiset ihmisoliot... Mä ainakin olen niiiiiiin pimeä, että jos joku loukkaa lapsiani/perhettäni, niin ei hyvä heilu!
VastaaPoistaMiksi sun pitäisi opetella piilottamaan suuttumuksesi? Jos joku urpo sinun tytärtäsi (tai poikaasi) joskus aiheetta arvostelee, niin eikö silloin äitinä ole ihan oikea reaktio suuttua ja sanoa tiukasti urpolle jotain takaisin? Näin mä ainakin ajattelen. Monet typeryyksiä möläyttelevät ihmiset ovat varmaan tottuneet siihen, ettei niille sanota takaisin ja luulevat, että voivat huudella mitä tahansa kelle tahansa. Jos joku jotain sanoisi jotain ilkeää vaikkapa sinun tyttärestäsi, hän todennäköisesti käyttäytyy samalla lailla myös muita ihmisiä kohtaan. Eli on jo aikakin että joku (sinä?) suuttuu ja näyttää sen. Eli anna mennä vaan!! :-)
VastaaPoistaps. Toki toivon, että näitä tilanteita ei tule. Mutta jos tulee, niin raivoa rauhassa :-) Saat varmasti muut lähellä olevat ihmiset puolellesi!
Olin tulossa sanomaan ihan samaa kuin muutkin: jos joku sun lastasi loukkaa, niin pistä ihmeessä takasin just sillä kiukulla, minkä se nostaa!
VastaaPoistaNo tänään justiin mietiskelin näitä, kun kuulin tarhatädeiltä, että typykkääni oli siellä ensimmäistä kertaa kiusattu! Isompien ryhmä oli ollut asialla oikein miehissä/naisissa, prkl. (Oman ryhmän lapset ovat onneksi ainakin toistaiseksi hyväksyneet joukkoonsa ja leikkeihinsä täysin varauksetta.) Tiesin, että tämä on jossain vaiheessa edessä, mutta kyllä kirpaisi yllättävän paljon. Onneksi tädit ja sedät olivat heti puuttuneet asiaan ja pikkukelmit saivat palautetta kotiin asti. (Siis asiasta kerrottiin myös vanhemmille, mikä on paitsi tosi hienoa, myös välttämätöntä, koska pitäähän niiden lasten pystyä käsittelemään asia, jos ne ei täysin itse ymmärrä, mikä tilanteessa meni pieleen.)
VastaaPoistaItse en ole nähnyt tämän kertaista Down-huumoria, mihin viittaat, mutta muistan esim. pari vuotta sitten huumorikuvan, jolle itse nauroin, vaikka monikaan Down-lapsen äiti ei. Siinä oli siis Down-henkilö laiturin vieressä ja teksti Down by the Laituri. Mä en tuolloin millään pystynyt käsittämään (enkä kyllä vieläkään pysty), mitä loukkaavaa siinä oli. Kun Down on täysin neutraali termi, ilman minkäänlaisia värityksiä suuntaan tai toiseen ja mun mielestä koko sanaleikki oli vain oikeasti nokkela. Tietysti nämä tämän kertaiset voivat olla jotain aivan muuta, en tiedä.
Moon, kyse ei ollut ihan samantyyppisestä tapauksesta. Down by the laituri-tyyppisestä siis.. :) Tsemppiä äiskälle kurjan tapahtuneen johdosta! :/
VastaaPoistaEmo, olet tässä roolissasi tärkeä ja välttämätön. Jokainen äiti on. Kaikkia pirpanoita tulee puolustaa. Aina. Piippis oppii ajan oloon itsekin pitämään puolensa, mutta ajan kanssa. Siihen saakka Sinä olet se.
VastaaPoistaKultahippu AK, sinä opit elämän myötä löytämään ne jutut, joihin viittaat käpälällä ja ne, joihin reagoit. Ole rohkea!
VastaaPoistaOnko sun instagram julkinen, saako sitä alkaa seurata? Millä nimellä siellä seikkailet? :)
VastaaPoistaTuo oli todella tervettä murinaa. Lisää! Leena R
VastaaPoistaAnonyymi, joka laitoit tänäiltana mulle viestiä mun suhtautumisesta tyttäreeni, voisitko ottaa sähköpostitse yhteyttä niin palaan asiaan. En ymmärtänyt alkuunkaan kysymystäsi..
VastaaPoistaMinä olen töissä kehitysvammaisten parissa ja lapseni olen opettanut siihen että kehitysvammiset ovat yhtä tärkeitä kun kaikki muutkin. Lapseni nyt eivät ds-lapsia tunnista millään lailla. Lähinnä nyt ehkä pyörätuolin käyttäjän ymmätävät "erilaiseksi" vaikka se ei tarkoitakkaan kehitysvammaisuutta. Mutta jos joskus kauppareissulla teidät kohtaa joku pieni elämän alku joka "tuijottaa tai ihmettelee pirpanaa" niin annathan heille ymmärrystä ja vaikka vähän jutteletkin ... Aikuiset ihmiset jotka asialla pilailevat joutaisivat minusta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa... =(
VastaaPoista