Väsynyt ja onnellinen

21.51

Ai kauhistus sentään, kuinka olenkaan väsynyt nainen juurikin tällähetkellä! Eilen juhlistettiin ystävien kesken H:n ja kahden muun kolmekymppisen toverin vanhenemista ja nyt totta tosiaan tunnemme itsemme vanhaksi! Kyllähän sitä ennen jaksoi tanssia parikin iltaa putkeen, mutta nyt se tuntuu mahdottomuudelta. Onneksi ei tarvitsekkaan! Huh.

Stressasin loppuviikon aikalailla, kun olin luvannut auttaa tarjoiluiden järkkäämisessä ja kaikenkukkuraksi piti tehdä salassa muutamia synttäriylläreitä ja ne sitten hiukan nostivat äipän stressiä. Onneksi mun vanhemmat jeesasivat, äiti hoiti lapsia ja isä loihti kaksi pellillistä herkkupizzaa vieraille. Selvisin hengissä :)

Oli niin mahtavaa nähdä taas rakkaita ihmisiä ja ystäviä. Ihanaa oli myös eilen kertoa sankarille, että olemme kaveriporukassa keränneet hänelle lentolippu-/ sekä hotellirahaa ja että heinäkuun lopussa, me lennetään kahdestaan pidennetyn viikonlopun viettoon Dubliniin. Lienee ilmiselvää että oliko uutinen mieluinen?! Odotan tuota reissua ristiriitaisin tunnelmin. Ihanaa on tietysti lähteä, mutta ikävä tulee olemaan varmasti kova. Kolme yötä, kyllä kai sen kestää.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopetella. Pirpanakin oli illalla irkku-tunnelmissa.


You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook