Kiitos luontoäiti tästä valon määrästä ja nurkan takana tuoksuvasta keväästä. Siitä tulevasta hetkestä, kun yhtäkkiä huomaat asfaltin olevan kuivaa ja puiden oksilla orastavan lehtien alut. Se hetki on kohta täällä jo ja se tuntuu hyvältä sekä super tärkeältä juuri nyt.

Kevään myötä meidän perheessä tulee tapahtumaan suuria mullistuksia ja aurinko sekä lehtivihreä on parasta laatuaan antamaan voimaa niissä mullistuksen hetkissä.

Aloitan parin viikon päästä (syntymäpäivänäni)  Hoito ja huolenpito-jakson työharjoittelun hoivakodissa ja arkeemme astuu mukaan uusi jännittävä muuttuja. Äitini kantasoluhoidot starttaavat ja se tarkoittaa (vastustuskyvyn ollessa nollassa) täyttä eristystä sairaalassa. Tämä on merkittävä muutos arjessamme, mutta olemme kiitollisia siitä että mummi pääsee pian tärkeään hoitoon. Onneksi puhelimella voi soitella päivittäin ja sitä kautta tulemme tarjoamaan täyden tukemme ja tsemppimme rakkaalle ihmiselle. 

Tällä hetkellä pää on aivan sekaisin koulujuttujen ansiosta, mutta kun nämä pari viikkoa saan kunnialla tarvottua läpi, on onneksi luvassa hetkeksi taas jotain uutta sitten. Toki tuo harjoittelukin ihan järjettömän paljon jännittää mutta ei itse työ niinkään vaan se, kuinka saamme arjen sujumaan ja kaiken lastenhoidon sumplittua meidän kummankin tehdessä vuorotyötä. Täytynee vaan taas luottaa siihen että kaikki lutviutuu päivä kerrallaan.

Nyt on pakko myöntää, että opiskelu tuntuu tällä hetkellä kovin rankaltakin sillä nuoresta tytöstä joka aikanaan tyytyi siihen "että tentti menee vaan läpi", on kasvanut itseltään joskus jopa liikoja vaativa aikuisopiskelija. Haluan ihan oikeasti olla hyvä siinä mitä teen ja huomaan sen aiheuttavan nyt ylimääräistä stressiä. Voi kuinka sitä vaan oppisi olemaan itsellensä oikeasti armollinen ja tyytyä siihen mikä on?! Tärkeintä että yrittää ja tekee parhaansa eikö?



Ylläolevien kuvien myötä on helppoa fiilistellä saapuvaa pääsiäislomaa. Lapset odottavat kovasti jo pääsiäispupun piipahdusta ja lauantai-aamuna tuo odotus sitten taas palkitaan. Meillä tästä traditiosta on tullut tosi tärkeä ja se on itseasiassa aika kivaa meille vanhemmillekin - illalla piilottaa ja aamulla seurata vierestä into piukeena eestaas juoksevia rakkaita. En tiedä mikä se "oikea" päivä on, mutta me päätimme että meillä se on lauantai. Tietääkö joku teistä lukijoista? :)

Kuvassa näkyvät pikkutrullit sekä Darth Vader pyörähtivät isovanhempien ja muutaman sukulaisen ovella virpomassa sunnuntaina - meidän vanhempien toimiessa luudan korvikkeena. Naapurit jätimme vielä toistaiseksi rauhaan. Kivaa että Piippiskin ehti toipua kurkunpääntulehduksestansa ja pääsi mukaan kierrokselle.

Mulla on nyt rankka rutistus torstaihin asti ja tästä syystä blogin hiljaiselo jatkunee vielä tovin. Pääsiäisen tunnelmia luvassa viikonloppuna lisää ja odotan kovasti että pääsen taas keskittymään tämän rakkaan kirjoitteluharrastuksen pariin oikein todenteolla.

Tähän loppuun haluan vielä laittaa pari hyvänmielenkuvaa eiliseltä. Hän on uusi naapurimme, suloinen Leonberginkoiranpentu Leevi, jonka saapumista mekin olemme kovasti odottaneet. Mitähän mahtaa Ryti tuumia, kun saapuu luoksemme muutaman viikon päästä ja tällainen söpöliini on ilmestynyt kaveriksi tulevaan. Kova ikävä sitäkin mokomaa! <3



Nyt iltapalaa ipanoille ja kolmikko unosille. Sitten mua jo odotteleekin tällä samaisella koneella lääkehoidon etätehtävä, joka pitäisi saada työstettyä valmiiksi.

Aurinkoista viikon alkua kaikille!

Vaikka ulkona kevät tekee kovasti tuloaan, mieli itselläni on juuri nyt vähän haikeanlainen. Olen paljon tässä tuumaillut blogini kohtaloa, enkä ole vieläkään oikein päässyt varmuuteen siitä mitä tuleman pitää. Lasten varttuminen tuo mukanansa haasteita bloggaamisen suhteen ja aikanaan teinkin päätöksen siitä, että kun päiväkotitaival alkaa, on mun olosuhteiden pakosta stopattava tämä mun juttuni sellaisena kun se mulle kaikista mielekkäintä on.

Enkä mä ollenkaan tiedä, että osaisinko tehdä tämän jotenkin toisin?

Olen vuosien varrella ehtinyt tottua myös yhteisöbloggaamiseen ja nyt täytyykin tunnustaa, että ikävöin kovasti muiden kolleegoiden pariin. En vain oikein ole keksinyt, että mikä mun uusi paikkani voisi olla ja onko se enää kannattavaakaan?

Olotila on ahdistunut. Tein niin tai näin, tuntuu väärältä. Syksyyn on vielä tovi aikaa, mutta nämä ajatukset pyörivät päässäni päivittäin. Jos 47 palasta-blogin loppu häämöttää,  joudun jättämään jotain hyvin olennaista minusta historiaan ja uuden opettelu on aina iso juttu. Ajatuskin saa silmät kostumaan.

Tänään nyt vaan tuntui siltä, että on pakko avata ajatuksiani myös täällä blogin puolella. Helpotti heti, kun sai kertoa. Onneksi pääsen torstaina treffaamaan pitkästä aikaa muita bloggaajia Lapsimessujen ennakkotapahtumaan, ja varmasti tuo miitti auttaa avaamaan näitäkin ajatuksia paremmin.

Olen ok, vaikka postaus vähän apaattinen olikin ;)

 

Viikonlopun teatterielämys onnistuneesti taputeltu ja olotila jokaisella viidellä onkin nyt tosi virkistäytynyt. Ei voi kun nostaa hattua Taidepäiväkoti Konstin työntekijöille, lapsille sekä vanhemmille, jotka olivat jälleen saaneet kasaan upean kevätnäytöksen pienille sekä isoille katselijoille. Laaja tunteiden kirjo tuli taas käytyä läpi tuon parituntisen aikana. Tilannetta ei helpottanut se, että sylissäni istui esikoinen, joka eläytyi näytökseen jokaisella solullansa. Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa kohtaus, jossa Kurjet (lasten äidit) tanssivat poikastensa (omat lapset) kanssa, niin mun omani halasi tiukasti minua koko laulun läpi, ja meinasin siinä hetkessä itse vallan liikuttua myös.

Eilinen oli todellinen kummipäivä, sillä saimme jakaa tämän elämyksen kuopuksen kummien ihanaisessa seurassa. Päätimme myös näytöksen jälkeen kutsua samaisen ystäväpariskunnan meille syömään ja siinäpäs se ilta sitten leppoisasti hurahtikin. Pääsin pitkästä aikaa puhumaan englantiakin oikein kunnolla ja oli kiva huomata, kuinka hyvin arkana vieraan kielen puhujana vapauduin hyvässä seurassa, ja yhtäkkiä puhua pälpätin siinä missä kaikki muutkin. H teki meille pulled pork-hodareita ja minä puolestani kasasin ison sushi bowlin. Uni tavoitti koko porukan hyvissä ajoin, ja hetkeä ennen unta oli pienten ihmisten kiva muistella kulunutta päivää.

"Oli kivaa teatterissa tänään!" , totesi pienin jo heti Keuda-talon oven sulkiessamme.

Tänä aamuna heräsin viiden ja kuuden välissä siihen, kun Taiga-neiti pyysi vettä. Tuntui lähestulkoon maagiselta kuulla, kuinka mustarastas takapihallamme lauleli suloisesti. Oli pakko jäädä hetkeksi kuuntelemaan, niin ihanalta tuo laulu kuulosti. Kevät!

Tähän loppuun tahtoisin laittaa pienen gallupin pystyyn. Olen jo pitkään haaveillut hyvästä kamerasta (nyt mulla on varmaan markkinoiden halvin minijärkkäri) ja haluaisin kuulla suosituksia hyvistä minijärkkäreistä. Kosketusnäyttö olisi bonusta. Kertokaa! Mä olen kyllästynyt olemaan pettynyt omien kuvieni laatuun ja haluan tämän asian korjata mahdollisimman pian.

Keväistä viikon alkua kaikille!

 Tänään pompattiin heti herättyämme ylös, syötiin tukeva aamupala ja rynnättiin pihalle keväästä nautiskelemaan. 12-vuotias Alaskanmalamuutti otti kaiken irti auringonpaisteesta, joka lienee yksi tämän koiruuden elämän suurimpia nautintoja. Vaikka karvapeite on paksu, makoilee neiti kesäisin kaikista kuumimmassa kolkassa pihanurmikollamme.

 Hassu, ihana koira. Vanhuus näkyy hänessä jo, mutta kauneus on ja pysyy.

Nopeasti se pimeä ja tylsä vuodenaika taas hurahti. Juurihan me kuluneen vuoden viimeisistä lämpöisistä päivistä tässä samaisessa puistossa nautiskeltiin, ja nyt jo nuuhkitaan seuraavaa kesää. Pimeyttä en kaipaa, mutta tämä ajan kulku on joskus vähän pelottavan nopeatempoista..

Seuraavaksi askarrellaan. Meidän isi täyttää huomenna vuosia, ja Piippis ottikin tänäaamuna varaslähdön kajauttamalla ilmoille iloisen onnittelulaulun silmät auki saatuamme. Huomenna uusiksi -  ja aamupalan kera tietty!