Kevään kivoin päivä kuvausten parissa
16.35
Takana on vuoden jännittävin ja ehdottomasti keväisin päivä. Meitä kuvattiin ensi syksyn uusiin Akuutti-jaksoihin ja sää ei olisi voinut olla suopeampi suunniteltuihin ulkokuvauksiin.
Nää mun ipanat alkaa olla jo aika konkareita siinä mitä kuvien räpsimiseen tulee ja myös elävää kuvaa saatiin tosi kivasti ja helposti purkkiin. Lopputulosta jännitän eniten ehkä itseni puolesta, sillä en todellakaan ole se kaikista supliikein haastateltava. Siitäkin huolimatta oon tälläkin hetkellä aivan suunnattoman iloinen ja kiitollinen siitä, että mulle on tarjoutunut muutama tällainen kiva mahdollisuus päästä mukaan tekemään tv-ohjelmaa ja lehtijuttujakin. Vaikka jännitän hirmuisesti, voitan itseni joka kerta ja sehän luonnollisesti tekee ihmiselle vain ja ainoastaan hyvää.
Rakas Rytikin pääsi meidän kanssa tänään metsään ja syksyllä pääsette ihastelemaan tuota suloisistakin suloisinta haukkua telkkarin välityksellä. Koira on iso osa meidän jengiä ja olen suunnattoman iloinen, että saimme luvan ottaa haukun mukaan tähän jänskään tapahtumaan.
Sunnuntaina havahduin tajuamaan, että meidän kersoilta puuttuu kokonaan sopivankokoiset välikausivaatteet! Olen haikaillut Molo kidsin kuosien perään jo tovin (Rainbow-, ruutu- ja pupuhaalarin jälkeen) ja niinpä päätin hommata jokaiselle ipanalle välikausiasut juurikin tuolta kyseiseltä merkiltä. Fredan ja Lasipalatsin Fiilinkistä löytyi tytöille nuo ihanat Hestie Palm springsit ja poitsu taasen sai omakseen tuon hupullisen Cloudy planes and birds soft shellin, joka sopi täydellisesti kundin kestosuosikki Star wars-lippiksen kanssa.
Nyt mun täytyy tunnustaa että en ole koskaan oikein tajunnut näiden soft shellien perään, sillä mulla ei aikaisemmin ole mitään tuntumaa sellaisiin ollut. Tämän aurinkoisen päivän ensimmäisen "softis"-kosketuksen jälkeen ymmärrän kuitenkin täysin näiden vaatekappaleiden suosion! H:n kanssa tuossa juur tuumittiin, että tämän päivän säälle ei oikeasti parempaa olisi voitu löytää! Ja mikä parasta, Suomen kesässä näille tulee olemaan käyttöä lukuisina viileinä iltoina. Sanoisin notta täydellinen keväthankinta omallensa on tämä soft shell ja itse ainakin keksin tänään ratkaisun kesäreissujen pakkaamisongelmiin - me kun viihdymme usein meren rannoilla ym.
Pienin on hyvin hyvin aistiyliherkkä ja halusi ehdottomasti pukea tänään jalkaansa tutut ja turvalliset toppapökät (henkseleillä). Kaksi vanhinta olivat onnessaan uusista välikausihousuista ja ne jalassa kelpasi kiipeillä sekä talloa metsäpolkuja.
Ei vide! Muurahaisia!!
Piippis rakastaa muurahaisia. Ja leppäkerttuja.
Raukat joutuivat vielä tänään tyytymään talvikenkiin (toisaalta metsän mudissa ne olivat kyllä ihan paikallaankin), mutta loppuviikon suunnitelmiin kuuluukin nyt sitten lenkkarishoppailut jokaiselle kolmelle.
Ainiin ja pienimmälle luvattiin metsästää jostain uusi fillari viikonlopun aikana..
Pikku H ihastui tähän W:n huppariin syvästi,mutta lupasimme, että saa ottaa käyttöönsä heti kun jää isoveljelle pieneksi. Pienen vinkin voisin muuten tähän väliin heittää näistä Molon ulkovaatteista: Ovat suht pientä mitoitusta eli kannattaa aina ottaa vähän isompi koko kuin normaalisti. Meidän normisti 110 neideillä on käytössä koko 116 ja se on oikein hyvä koko. Kasvunvaraa on mukavasti mutta takki ei ole liian iso kuitenkaan.
Mummin kantasolut saatiin napattua onnistuneesti ja iloksemme saimme rakkaan kotiin vielä toviksi ennen palautusoperaatiota, joka sitten kestääkin muutaman viikon ajan. Ei voi muuta sanoa kuin että rautaisia tyyppejä ovat nämä meidän ipanoiden armaat isovanhemmat ja jokaisen suukkonsa todella ansainneet. Tässä tämänpäivänen.
Ja sain minäkin omani auringonpaisteessa, kallion korkeimmalla nyppylällä.
Tänään ihana toimittaja hämmästeli meidän "sosiaalisia lapsia" ja kysyi että "miten te tämän olette tehneet?".
Sanoin että kun ovat olleet mun kanssani niin kauan kotona niin kaipaavat ilmeisesti jo muutakin seuraa. Heh.
Olin kuitenkin salaa sisimmässäni aika ylpeä äiti. Mä pelkäsin turhaan sitä että pilaan heidät kotona, koska niin ei sitten kuitenkaan koskaan tapahtunut..
Mulla on juuri nyt tosi ihana olo just tässä, näiden kanssa. ..
0 kommenttia