Arjen piristäjät

17.49

Usein mulle esitetään kysymys, että

"Kuinka sä jaksat arkea kotona kolmen pienen kanssa?".

Vastaan yleensä tuohon kysymykseen jaksavani yllättävän hyvin, mutta toki fiilikset vaihtelevat isostikin laidasta laitaan, niinkun elämässä nyt muutenkin tapahtuu. Mulle elämä ei koskaan ole ollut joko hyvää tai huonoa. Itken ja nauran päivittäin – surusta sekä ilosta. Kokonaisvaltaisesti koen elämässäni lähinnä kuitenkin suurta onnentunnetta ja siitä kiitos pirskahtelevan luonteeni. Tarvitsen tunnekuohuja.

Tällä hetkellä elämä on kieltämättä sekä fyysisesti että myöskin henkisesti ehkä rankinta koskaan, jos siis omiin kuluneisiin vuosiini vertaan. Orastavat uhmat kahdella isoimmalla ja malliesimerkkiä vierestä seuraava kuopus on yhtä kuin kolme aikasta usein äitiä vastaan angstaavaa ipanaa. Siinä väsähtänyt äitee joutuu välillä hermojansa pitelemään. Noinniinku nätisti ilmaistuna.

Myös perheen taloudellinen tilanne tällä hetkellä mietityttää ja teen kaikkeni, että omalta osaltani saisin helpotettua sitä. Tällä hetkellä jokainen pennonen on laskettava tarkkaan, jotta rahat saadaan riittämään. Piippiksen diagnoosin tiimoilta olisi myös kovasti rästissä olevaa paperityötä, joihin pitäisi nyt vaan mahdollisimman pikaisesti tarttua.

Ja sitten se parisuhde. Eipä sekään juur nyt parhaimpia päiviänsä viettele, mutta tilanne on vielä kivasti hallinnassa kuitenkin. Akuuttia hätää ei ole havaittavissa.Yhteen hiileen, rauhallisempia päiviä odotellessa ja sitä rataa..

;)

Mistä sitten ammennan voimani arjessa?

 Ajattelin listata tähän postaukseen muutaman jutun, jotka piristävät sekä helpottavat joskus raskaaltakin tuntuvan arjen kiemuroissa.

Ensimmäisenä kiitoksen ansaitsee mun oma perhe. Ilman vanhempiani, siskoani sekä hänen perhettään ja veljeäni poikineen en olisi mitään. En selviäisi lähimainkaan näin hyvin kuin mitä nyt teen. H:n vanhemmat auttavat myös meitä tarpomaan eteenpäin ja saamme olla kiitollisia, että elämässämme on näin paljon suuria sydämiä.

dsc_1924

Ystävien tuki on kultaakin kalliimpaa. Se että puhelimen päästä löytyy aina juttuseuraa, saa jaksamaan ja antaa voimaa suunnattomasti. Pyrin siihen elämässäni, että mulla on aina tiedossa joku kiva juttu liittyen ystäviin sekä heidän seuraansa–siis jotain mitä odottaa. Vaikka puolen vuoden päässä, kunhan vaan on!

Sitten ne muut arjen piristäjät.

Järvenpään vaatelainaamo Vaatepuu. Olenhan mä tätäkin jo aikaisemmin blogissa fiilistellyt, mutta pakko tämä jokaviikkoinen ihana irtautuminen arjesta on jälleen kerran mainita. Mä olen Vaatepuun myötä rakastunut suomalaiseen designiin ja nautin suunnattomasti kun saan pukea ylleni laadukasta vaatetta, johon tässä elämäntilanteessa ei muuten olisi varaa. Musta on kuoriutunut varsinainen hulluttelija ja olen tottavie päässyt leikittelemään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se on ihanaa! Vaikka torstai muuten olisi mennyt mönkään, Vaatepuu-keikan jälkeen kotiovesta tepsuttaa sisään iloinen ja uudistunut äiti. Jopa lapset usein ihastelevat äiskän uusia hepeneitä ja isoja korvakoruja.

Netflix. Kiitos olemassaolostasi. H:n ollessa töissä iltaisin saan rauhassa katsoa ne hömppäkomediat, joita ehkä normaalisti meidän kotioloissa ei katseltaisi. Istun sohvalla vilttiin kääriytyneenä ja herkuttelen. Välillä niiskutan ja välillä nauran. Parahinta terapiaa.

dsc_1903

Ruoanlaitto. Varsinkin viikonloppuisin tää on mulle tärkeä harrastus, joka on kuulunut elämään jo aikana ennen lapsia. Kun ajan kanssa saa häärätä keittiössä, elo tuntuu hyvinkin kepeältä juuri siinä hetkessä. Tää on harrastus, joka antaa myös lapsille sekä isännälle paljon. Leipomisesta tykkään myös kovasti. Viikonloppuna uunissa kypsyivät kauden ensimmäiset joulutortut omppuhillolla, joita vähän höystin Ceylonin kanelilla. Joulu! Ihanaa kun saavut jälleen.

Viikonloput. Niinhän se on, että viikonlopuille ja lomapäiville tässä elellään. Viikonloppuisin kiireinen arki pysähtyy ja vielä toistaiseksi me saadaan aika pitkälti vaan olla. Laulellaan, pelaillaan, ulkoillaan, ajellaan autolla siellä täällä, kyläillään, shoppaillaan ja tehdään mikä siinä hetkessä parhaimmalta tuntuu.

Sitten on vielä ne haaveet sekä unelmat. Jokaisellahan niitä on ja tulee ollakin. Mulla jopa ihan konkreettisia eli tavoitteenani on saada vielä muutama niistä toteutumaankin. Aika näyttää.

Näiden edellämainittujen asioiden lisäksi mulla on maailman lämpöisin sekä suloisin mies, joka on ehdottomasti maailman paras isä meidän maailman parhaimmille lapsille. Päivittäin tulee ristittyä kätöset kiitokseksi yläkertaan heistä. Meillä on pääsääntöisesti hitsin kivaa yhdessä ja turhautumisen hetket ovat pientä siihen verrattuna, miten paljon naurua ja iloa saamme yhdessä kokea. Onnekas pieni nainen olen!

Vaikka välillä väsyttää, ei kiitollisuus katoa hetkeksikään. Omaan jaksamiseen tulee jokaisen vanhemman  kiinnitää huomiota ja jokaisen meistä on tärkeää löytää ne omat voimaannuttavat tekijät arjessa. Ne on loppupeleissä usein tosi simppeleitä.

dsc_1920

Kuvat räpsimme tänään Keravan vanhalla kivisillalla. Näin jälkeenpäin mua vähän huvitti, että postauksessa jossa puhutaan omasta jaksamisesta, on tällaisessa miljöössä napatut kuvat. Heh. Paikka kuitenkin valittiin hetken mielijohteesta sillan ohi ajaessamme. Se on yksinkertaisesti vaan niin tuhannen kaunis.

Kuvan tunika on Vimma:n ihanuus, jonka ylläri ylläri lainasin Vaatepuusta. Oon aivan rakastunut tähän tunikaan, enkä tiedä voinko oikeasti palauttaa sitä enää takaisin. Ehkä lunastan omakseni. Korvakorut on oman idolini, Anne-Mari Pahkalan käsialaa.

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Ihan kuin Pikku Myy :)

    VastaaPoista
  2. Ihana toi tunika! Tilasin sellaisen juuri itselleni :D

    VastaaPoista
  3. Jee!! Se on kyllä aivan super! Päällä tälläkin hetkellä :)

    VastaaPoista
  4. Ihan tosi ihana vaate!

    Ja minä koin myös jaksavani kotona lasten kanssa hyvin, varsinkin verraten siihen miten jaksan nyt työssäkäyvänä lasten kanssa. Kun viettää ison osan arjesta töissä pitäisi pystyä tienaamaan sen verran, että joku muu ainakin hoitaisi siivouksen (tähän ei ole vielärahat riittäneet). Kotona ollessa viikonloput olivat enemmän perhe aikaa, nyt se koti pitäisi siivota sitten lauantaina. Koti nimittäin on jatkuvasti sekaisin, lapset väsyneitä pitkistä päivistä ja itse väsynyt mielenkiintoisesta, mutta sitovasta työstä. Siihen päälle vielä lasten sairastelut, stressi työpoissaoloista jne.. Mä kyllä viihdyin kotona tosi hyvin :) Eli vaikka se kotonaolokin on joskus hermoja kiristävää ja raha on tiukalla, on se myös sen arvosta. Ainakin itselleni oli, sillä silloin sain hoitaa vain sen leiviskän suunnilleen kunnialla läpi, nyt pitäisi saman duunin lisäksi hoitaa vielä työt kunnialla läpi.

    Eli kyllä sitä saa ihan luvan kanssa sanoa nauttivansa kotona olosta lasten kanssa. Niitä töitä ehtii tehdä vielä kyllä. Minäkin haaveilen välillä kolmannesta, koska vaikka tykkäänkin työstäni, niin silti ajatus samasta putkesta hamaan eläkeikään saakka välillä hirvittää. Monet työkaverit jäävät ympäriltä äitiyslomalle (esikoinen) aikomuksenaan palata vuoden päästä takaisin sorvin ääreen. En ole mitenkään halunnut "kokeneempana" neuvoa, mutta joskus se maailma ja arvot muuttuvat, kun on sen oman lapsen saanut syliin.Ei siihen(kään) osaa oikein ennalta varautua.

    Ihanaa kotoilua teille <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos kokemuksen jakamisesta. Mä tiedän että tulen niiin paljon kaipaamaan näitä vuosia, että yritän tasaisin väliajoin muistuttaa itseäni siitä :) nyt on nautittava, sillä tämä ei ikuisesti kestä. Tsemppiä syksyyn!:)

    VastaaPoista
  6. Minulle liikunta on kyllä ehdoton arjen voimavara. Eikös sinullakin ollut jokin siihen liittyvä projekti, mites se on mennyt? :)

    VastaaPoista
  7. Viime viikolla siis tilasin itselleni tuon tunikan ja se on aivan I H A N A ! Onko se tämä sun postaus vai mikä, koska oisin tilannut itselleni toisen niin nettikaupassa niitä ei enää ole!!!

    VastaaPoista
  8. En kyllä ihmettele! Haikein mielin tänään luovutin tunikan Vaatepuuhun :(

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram