Jännittäviä juttuja

20.49


Heräsin uuteen viikkoon seuraavanlaisissa tunnelmissa : Hyväntuulinen nelivuotias juoksi ympäri taloa keppihevosen kanssa, ja lauloi "ihhahhaa ihhahhaa"! Puhetta Piippikseltä tulee nyt ihan valtavasti, ja eilisissä synttärikemuissa moni ystävä ja tuttava tuli ihan ääneen ihmettelemään, kuinka paljon pienessä ajassa on tapahtunut muutosta kommunikaatiossa. Itsekin tajusin sitten että näin tottatosiaan on! Kokonaisia lauseita tulee, pitkiäkin. Laulua, sekä hyvin topakoita ilmaisujakin välillä :) On ihan mahtavaa, että muutkin kuin vaan me vanhemmat ymmärretään jo tuota tyttöä. Kiitollisuus jälleen kerran vahvasti läsnä.

No mutta niin, tämä iloinen meininki jatkui koko aamupäivän ja luottamus alkavan viikon onnistumiselle oli vahva. Ja on edelleen. Päivä on hurahtanut mukavasti, vaikka kaksi vanhinta eivät nukkuneet edes päiväunia. Kuinka lux-us-ta oli saada koko konkkaronkka kasilta nukkumaan?! 



Kasasin illalla yhden tuoreen kolmevuotiaan uusista synttärilahjoista, ja sain sangen hienot herkut siinä sitten iltapalaksi. Nuorena se on vitsa (ja pihvit kasvislisukkeineen) väännettävä. Kovin oli ammattilaisen otteet, eli selvästi on tullut tarkkaan seurattua sivusta kun isi, pappa tai ukki grillailee. 


Äitiinsä se on tullut sitten siinä, mitä tähän kuvattavana olemiseen tulee. Kauhee meno päällä, ei meinaa pysyä paikallaan. Pitää ehtiä touhuamaan kaikkia kolmevuotiaan juttuja. 

Tuostapa muuten tulikin mieleeni, että sikälimikäli kiinnostaa nähdä, kuinka epäkuvauksellinen mä ihan oikeasti olen, asia on tarkastettavissa keskiviikkona ilmestyvästä Kaksplus-lehdestä. Piippis on siinä myös, mutta takuuvarmasti suloisistakin suloisimpana. Elokuun Kaksplus on siis suuri bloginumero, ja siellä kaikkea kivaa Kp-blogien lukijoille. Jänskättää aika paljon.

Alkanut viikko on tervetullut. Kuulemma helteitäkin saadaan loppuviikosta ja se jos mikä on uutisista parhain. Uskon edelleen siihen, että kyllä ne sieltä saapuvat. 
Meidän piti lähteä H:n kanssa myös lauantaina Tampereelle, mutta koska tällähetkellä tilanne ei syystä ja toisesta salli meidän yön yli poissaoloja, jouduimme jättämään blogimiitin tälläkertaa väliin. Se harmittaa, mutta onneksi edelliset kemut ovat vielä tuoreessa muistissa ja fiilis niistä hyvä. Jouluna sitten joraillaan seuraavan kerran yhdessä!

Kaksinkeskistä aikaa on kylläkin luvassa sunnuntaina, kun mennään tuon siipan kanssa yhdessä Järvenpään Streetfesteille tsekkaamaan, että minkälainen tapahtuma se on. Vanhoina Järvenpääläisinä tuo tapahtuma on varsin kiinnostava nähdä, ja luotan kaupungin hyvään sykkeeseen sekä kivaan tunnelmaan. Mun on ihan pakko todeta, että Järvenpää on kaupunkina ehkä jopa vähän kauniimpi kuin vaikkapa tämä nykyinen kotokaupunkimme. Järvi tekee niin paljon, ja siksi tapahtumat siellä ovat myös kovin tunnelmallisia. 

No mutta kuitenkin, se että hommasin liput Street festeille helpottaa vähän alakuloa siitä, että Tampereen reissu jäi nyt väliin. Ja Ruisrock. Se on ollut meille aina tärkeä ja kiva yhteinen retki. Sää on ainakin puolellamme, eli varmasti tulee hyvä sunnuntaipäivä. Aika hienoa, että tuo tapahtuma alkaa jo torstaina ja jatkuu viikon loppuun asti. Ystävät ja toverit, nähdään siellä!

Tein jotain historiallista, ja tilasin seitsemän yhdessä vietetyn vuoden jälkeen H:lle vaatetta netistä. Vaikkapa sitten tuonne sunnuntain Street festiin ;) 

Kannatti.


Parasta on, että tuo mies oli itsekin tyytyväinen. Haluaisin tuon villatakin omakseni, mutta on liian iso. H näyttää se päällä muutenkin kauniimmalta.

Ihanaa viikon alkua kaikille! 

Kesä on näkynyt kommenttikentässä. Välillä tuntuu, että onko täällä lukijoita ollenkaan, mutta asia on helppo tarkistaa google analyticsistä ;) Kertokaa kuulumisia. Haluan kuulla myös teistä.






You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Voi harmi, kun teiltä jää Tampere välistä. Odotin jo näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta. Suomenlinnaan tulemme, jos päivä vaan toteutuu ..<3

      Poista
  2. tottahan toki täältä lukijoita vielä löytyy! ;) kaikki vaan kesäloman takia käy vähän hitaalla. ihana kokkipoika sinulla siellä!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kiva blogi!
    Eksyin tänne kerran Facebookin kautta ja olen jäänyt seurailemaan. Kirjoitat mukavasti tärkeistä jutuista. :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram