Vihdoinkin täällä!

21.38

Kuukausi on vierähtänyt muuttohulinoiden merkeissä ja nyt vihdoin kerkesin istahtaa hetkeksi alas, kertoakseni teille lukijoille (sikälimikäli mulla sellaisia vielä on),  että mitä meidän perheelle kuuluu nyt. Kova ikävä on ollut tätä hommaa, mutta ihan järkyttävää on tämä väsymys ja sekamelska, joka täytyy tietenkin hoitaa pois ennenkun jaksan taas jatkaa kunnolla tätä itselleni niin rakasta harrastusta.

Oma nettiyhteys saadaan toimintaan vasta joulukuun 1. päivä, mutta aina sillointällöin saan puhelimestani napattua yhteyden koneeseen ja tästä syystä päivittäminen onnistuu satunnaisesti nytkin.

Yksi uuden kotimme remppakohteista on ollut lastenhuone ja eilen tämä projekti saatiin päätökseensä. Vaikkakin lopullinen sisustus vielä puuttuu, niin taaperot olivat eilenillalla aivan innoissaan. Tanssivat pehmolelujen kanssa keskellä lattiaa. Tilannehan on nyt se, että kummallekkin olisi oma huone tässä talossa, mutta koska elävät niin vahvassa symbioosissa yhä, päätettiin että saavat vielä toistaiseksi nukkua ja leikkiä samassa tilassa. W ihan säikähti eilen kun ensimmäisenä kuskattiin Pirpanan sänky tuohon uuteen huoneeseen. Helpotuksen huokaus tapahtui kuitenkin kun tajusi, että myös hänen sänkynsä siirrettiin samaan paikkaan loppujenlopuksi.


Uuden kodin iso plussa, ainakin pikkujätkälle, on kerran viikossa pihalla pyörähtävä roska-auto. Me vanhemmat ollaan nyt vasta konkreettisesti tajunneet, kuinka paljon tää perhe saa aikaan jätettä viikossa. Tosi paljon! Se on aika kauhistuttavaakin, mutta kunhan nämä vaippapöksyt tästä vähän kasvaa niin tilanteeseen on onneksi luvassa muutosta. 


Ja ainiin, kun H käväisi bändinsa kanssa yhteiskeikalla  kera Apulannan  Tampereella, sain myös minä hyviä vinkkejä Sipeltä kompostoinnin suhteen ja näinollen mustakin tulee vielä ekologisempi omakotitaloasuja.. mahdollisesti ainakin ;) Tässä vielä kuva siitä illasta.



Eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa koko revohkan kanssa ulos ja me jopa onnistuttiin tässä haasteessa tosi hienosti! Kaikki neljä siis. Pirpanakin jaksoi koko matkan kävellä muiden kanssa samaan suuntaan ja tämä ulkoilutsippailu teki tosi hyvää koko porukalle! Hyvä äiti-fiilis kasvoi hetkessä aivan uusiin sfääreihin.


Sitten oikeastaan ollaankin vaan oltu ja hengailtu kaiken muuttamisen sekä remontoimisen ohella.  Itsehän en oikein vieläkään pysty käsittämään sitä, että meillä ihan oikeasti nyt onkin näin paljon enemmän tilaa olla ja toheltaa. Lapset ovat silminnähden vapautuneempia ja mikä tärkeintä, minä itse olen paljon onnellisempi ja on niiiiin paljon helpompi olla. Niin käsittämättömältä kun se tuntuukin, niin mahdottoman totta se on.

Lähitulevaisuudessa lupaan kuvia uudesta kodista lisää.

Hempukka valvottaa nyt öisin jonkin verran, ja joka-aamu haaveilen vaan siitä, että ehkä vielä joskus saan nukkua kokonaisen yön rauhassa. Päivät elän jonkinsortin sumussa ja usvassa, mutta edelleen onneksi tiedostan tämänkin olotilan olevan ohimenevää. Ja vaikka pää onkin hötöä, niin jaksan siitä huolimatta hymyillä ja hymyilenkin paljon enemmän kuin viimeisten kuukausien aikana. Muutos elämäntilanteessa on tehnyt onnellisemmaksi, siitä ei ole epäilystäkään.

En päivääkään siis antaisi pois. Kyllä tässä on kaikista parasta olla.





Sitten vielä! Piipahdettiin Piippiksen kanssa silmälekurissa. Niinkun etukäteen osattiinkin jo aavistaa, neitokainen saa rillit. +0,5 ja +0,6 oli lukemat, jotka lääkäri meille kertoi. Nyt odotellaan maksaria saapuvaksi ja sitten päästään ostoksille.

Jännittävää :)

Katsotaan minkälainen haaste tästä meille tuleekaan.


Kivaa loppuviikkoa kaikille ja hei jättäkää viesti meille, jos olette vielä mukana :)




You Might Also Like

30 kommenttia

  1. mukana, totta kai :)

    VastaaPoista
  2. Ihan älyttömän suloisia lapsia sulla kaikki kolme :)

    VastaaPoista
  3. Mukana! Ihana video, reipas ja taitava tytsy! Ja valloittava kuva kolmikosta!

    VastaaPoista
  4. Takuu varmasti mukana. Ihmettelinkin minne olette kadonneet

    VastaaPoista
  5. Olenkin jo kovin odottanut teidän perheen kuulumisia. Ihana kuulla teistä!

    VastaaPoista
  6. täällä ollaan!oli kiva kuulla teistä taas!

    VastaaPoista
  7. Tasaisin väliajoin (eli noin päivittäin) olen käynyt katsomassa olisiko uutta viestiä tullut :)

    VastaaPoista
  8. Kuikuillut olen ja samaa teen jatkossakin. Mukavalta tuntuu, kun olet ehtinyt koneen ääreen.

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan! :-) kerrohan aina kun kerkeet niin teiän kuulumisia.

    VastaaPoista
  10. Aivan valloittava lastenhuone teidän pienillä! Ja riemua riittää, kuten kuvistasi välittyy. Hienoa hienoa! Teille taisi joulu tulla jo etukäteen, sillä niin ihanista uusista jutuista olette saaneet jo nauttia koko perhe. ;) ja sama onnellinen touhukas meno jatkukoon!!

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan! Kiva kuulla teistä tauon jälkeen! -Minttu

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan, onnea uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
  13. Täällä ollaan :) ja ihana kuulla teistä!

    VastaaPoista
  14. Täällä ollaan! Ihana video, meidän ukkeli katsoo sitä ihan lumoutuneena :)

    VastaaPoista
  15. Mukana! Toivepostaus: miten aika ja rahkeesi riittävät kolmelle? Millainen on sun oma fiilis? Itse taistelen riittämättömyydestä hetkittäin, vain hetkittäin onneksi, kun kotona kaksi tyttöstä

    VastaaPoista
  16. Kiva kuulla kuulumisia, täällä ollaan:)

    VastaaPoista
  17. Videosi eivät ikinä näy minulle :( huoh tylsää!

    VastaaPoista
  18. Ihana tämä blogi. Itselläni kehitysvammainen tyttö. On niin mukava lukea ja nähdä teidän arkea. Meillä myös puheterapia, tukiviittomat ja PCS-kuvat käytössä. Ja rillit minun tyttönen sai 2 v. iässä. Hyvin on silmälasit pysyneet vauhdissa mukana jo muutaman vuoden. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  19. Mukana! :) Ja aivan ihana trio teillä :)

    VastaaPoista
  20. Voimahalauksia arkeen ja jaksamiseen! Mukava seurata teidän touhuja jälleen. Meillä on kaksi kouluikäistä ja kaksi vaippaikäistä, joista nuorimmaisella down, joten tiedän miltä tuntuu välillä elää täyttä hulinaa kaikkien haasteiden keskellä. Toisinaan on lohdullista ajatella, että on sitä muillakin...:)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook