Meidän viisivuotias ei todellakaan tuhlaa näitä harvoja kauniita kesäpäiviä sisätiloissa, ja tänään jouduinkin hieman säikähtämään, kun kundi katosi pidemmäksi aikaa näköpiiristä. Nappasin pikkuneidit mukaani ja lähdimme siinä sitten yhteisvoimin etsimään veikkaa kotiin. Hyvin nopsaa huomasin, että sovitut reviirin rajat on ylitetty ja poika lähtenyt omin lupinensa reissuillensa. 

Huutelin lujasti ja soitin jo pari itkunsekäista puhelua läheisillekin, kunnes yhtäkkiä huomasin pojan kurvaavan Sipoon suunnalta kotiin - kahden entuudestaan tuntemattoman pojan vanavedessä. Näinhän siinä oli käynyt sitten, että W ei voinut vastustaa kiusausta lähteä kahden ihailemansa "ison pojan" matkaan mukaan, ja äidin tahtoa uhmattiin hetkellisesti.

Pidin pitkän puhuttelun pojalle, joka lopulta katuen kuivasi silmäkulmiaan. Oppia ikä kaikki, onni onnettomuudessa ja mitä näitä nyt on..?

Olemme H:n kanssa olleet ihan suunnattoman iloisia ja onnellisia siitä, että PikkuW:lle on nyt viimeisen vuoden aikana löytynyt naapurustosta kovasti kaipaamansa kaverit. Kukapa sitä nyt aina jaksaa tyttöjen kanssa leikkiä, heh. Tänään mua ihan huvitti sivusta seurata kun läheisellä kalliolla oli iso jengi lähiseudun ipanoita, jotka yhdessä touhusivat ja puuhastelivat. Tuli oma lapsuus mieleen (jälleen kerran), ja samalla jotenkin niin kovin hyvä olo. Tytötkin tuossa jengissä viihtyvät, mutta heidän läsnäollessaan on äidin tai isin mentävä mukaan vahtimaan menoa.

Tänään ihastelivat leppäkerttuja sekä kuvassa näkyvää värikästä toukkaa, leikkivät sähkömiehiä kalliolla, ihmettelivät puusta tipahtanutta linnunpoikaa, kiipeilivät, ajelivat kilpaa pyörällä ja pelasivat futispeliä - ja tietty taistelivat Nerf-pyssyillä.

Meidän elämässä on nyt kääntymässä aikastalailla uudenlainen sivu, kun ipanat lähtevät eskariin ja kerhoon. Ystävät alkavat muuttua kokoajan tärkeämmiksi ja uusia suhteita solmitaan. Kohta ne juoksee tuolla ulkona aamusta iltaan, ja sitten me vaan ollaan ja ihmetellään että miten täällä kotona yhtäkkiä tuli näin hiljaista? Vähän ristiriitaista, mutta päällimmäisenä kuitenkin tästä kaikesta nousee järjettömän suuri rakkauden sekä kiitollisuuden tunne. 

Nyt kun vielä onnistuisin löytämään itselleni työpaikan ja/tai opiskelupaikan, niin olisin sangen tyytyväinen saavutuksiini sekä elämääni noin muutenkin. 

Aurinkoa viikkoon!

 

Viikonlopun teatterielämys onnistuneesti taputeltu ja olotila jokaisella viidellä onkin nyt tosi virkistäytynyt. Ei voi kun nostaa hattua Taidepäiväkoti Konstin työntekijöille, lapsille sekä vanhemmille, jotka olivat jälleen saaneet kasaan upean kevätnäytöksen pienille sekä isoille katselijoille. Laaja tunteiden kirjo tuli taas käytyä läpi tuon parituntisen aikana. Tilannetta ei helpottanut se, että sylissäni istui esikoinen, joka eläytyi näytökseen jokaisella solullansa. Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa kohtaus, jossa Kurjet (lasten äidit) tanssivat poikastensa (omat lapset) kanssa, niin mun omani halasi tiukasti minua koko laulun läpi, ja meinasin siinä hetkessä itse vallan liikuttua myös.

Eilinen oli todellinen kummipäivä, sillä saimme jakaa tämän elämyksen kuopuksen kummien ihanaisessa seurassa. Päätimme myös näytöksen jälkeen kutsua samaisen ystäväpariskunnan meille syömään ja siinäpäs se ilta sitten leppoisasti hurahtikin. Pääsin pitkästä aikaa puhumaan englantiakin oikein kunnolla ja oli kiva huomata, kuinka hyvin arkana vieraan kielen puhujana vapauduin hyvässä seurassa, ja yhtäkkiä puhua pälpätin siinä missä kaikki muutkin. H teki meille pulled pork-hodareita ja minä puolestani kasasin ison sushi bowlin. Uni tavoitti koko porukan hyvissä ajoin, ja hetkeä ennen unta oli pienten ihmisten kiva muistella kulunutta päivää.

"Oli kivaa teatterissa tänään!" , totesi pienin jo heti Keuda-talon oven sulkiessamme.

Tänä aamuna heräsin viiden ja kuuden välissä siihen, kun Taiga-neiti pyysi vettä. Tuntui lähestulkoon maagiselta kuulla, kuinka mustarastas takapihallamme lauleli suloisesti. Oli pakko jäädä hetkeksi kuuntelemaan, niin ihanalta tuo laulu kuulosti. Kevät!

Tähän loppuun tahtoisin laittaa pienen gallupin pystyyn. Olen jo pitkään haaveillut hyvästä kamerasta (nyt mulla on varmaan markkinoiden halvin minijärkkäri) ja haluaisin kuulla suosituksia hyvistä minijärkkäreistä. Kosketusnäyttö olisi bonusta. Kertokaa! Mä olen kyllästynyt olemaan pettynyt omien kuvieni laatuun ja haluan tämän asian korjata mahdollisimman pian.

Keväistä viikon alkua kaikille!

"Äiti, mä en halua että Taiga kuolee."

Näin ilmoitti eilen pikkupoika kesken Risto Räppääjän katselun, isosti liikuttuen ja silmät kostuen. Räpsäisin tuossa hetkessä pikaisesti kännykällä nämä utuiset kuvat, sillä halusin juuri sen kuvan välittyvän muistoihin. Aitona ja herkkänä. Täydellisenä juuri sellaisenaan.

Äitinä ehkä jopa vähän hämmennyin tajutessani, että oma nelivuotias oivaltaa ja mietiskelee näinkin isoja asioita. Murehtiikin jo, mokoma!

Itsekin kyllä opin lapsena kotieläinten kautta elämästä, kuolemasta ja luopumisesta. Se oli raastavaakin aika-ajoin, mutta samalla suunnattoman tärkeää sekä opettavaista. Hienoa, että meidänkin lapsilla on tuo jätti tuossa. Mahtava kasvattaja on ollut hän meille ihan jokaiselle,  ja toivottavasti tulee olemaan vielä pitkään tästä eteenpäinkin. Päivittäisestä silittely- sekä hellitelyhetkestä on tullut jo rutiini koko jengille ja se hetki on tärkeä meidän arjessa.

Ihana tyyppi siis. Sekä poika että alaskanmalamuutti.

<3

Viikonloppuna juhlitaan rakkautta. Muutamaankin otteeseen. Niihin tunnelmiin palailen hyvinkin pian. Ihanaa loppuviikkoa kaikille!