Nyt se iski. Ensimmäisen kerran kunnolla positiivisen raskaustestin jälkeen. Synnytysahdistus ja pelko. Sektiotuska. Itse operaatio ei aiheuta ylimääräisiä pelkotiloja mutta sen jälkeinen aika kylläkin. Voiko todella olla niin, että mulla olisi tälläkertaa tuuria matkassa ja komplikaatioilta vältyttäisiin? 

Sitten vielä tämä haava. Sen kestävyys jännittää. Nyt jo tällainen pallo tämä mun masuni. Kaikki kokemukset ja tsemppaukset aiheeseen liittyen ovatkin nyt enemmän kun toivottu jaettavaksi :)

Olisipas kaikki vaan ohi ja "Enska" sylissä. Miksi aina iltaisin alkaa miettimään tyhmiä asioita?

Tuo kuva tuossa yläpuolella saa kyllä suloisen onnelliset fiilikset aikaiseksi. Sain Pirpanan mun kanssani hengailemaan sairaalavuoteeseen parin päivän eron jälkeen. Syötiin mansikoita. Olin maailman iloisin äiti ja tyttö hurmasi koko osaston henkilökunnan.

Onneksi mulla on 2 kappaletta näitä pikku-tsemppareita. Maailman parhaita sellaisia!

<3