Leijaillen sekä Rushissa että ensimmäisen blogitapaamisen ja epävirallisten 21.3-päivän jatkojen jännitysmainingeissa (jaossa lippuja yksityisnäytökseen)

12.23



Kiireen keskeltä kajahtaa iloisia uutisia ystäville sekä tovereille! 

Moni varmasti tietääkin, että 21.3- eli kansainvälinen Downin syndrooma-päivä lähestyy hurjaa vauhtia, ja tänä vuonna on meillä täällä suomessakin luvassa jos jonkinmoista tempausta päivän tiimoilta. Itsellänikin on ihan ikioma ajatus, mutta sen toteutumisesta emme vielä ole saaneet varmuutta. Jos tänä vuonna aikataulut eivät anna periksi, toteutan suunnitelmani myöhemmin. Siitä tulee kuitenkin hieno sitten kun aika sille on oikea – sen lupaan! 

Muutama viikko sitten sain kuulla sangen onnellisia uutisia. The peanut butter elokuvan maahantuoja, Hanna Cinemanselta laittoi minulle viestiä ja kertoi, että olisi halukas yhteistyössä ihanan yksityisen helsinkiläisen elokuvateatteri Orionin kanssa varaamaan minun ystävilleni, vertaisväelle sekä blogini lukijoille kokonaisen salin esittääkseen tuon huikean ihanan sekä liikuttavan elokuvan ilmaiseksi. Pillahdin kyyneliin silkasta onnesta. 

Nyt juuri sinulla onkin mahdollisuus saada oma lippu tuohon näytökseen, joka esitetään 22.3 klo 12.00 helsinkiläisessä elokuvateatterissa! Miten siis saada lippu omakseen? Jotta saisin pysymään  jollakin tavalla pakan kasassa (jaossa melkein 200 lippua) , toivon yhteydenottoa sähköpostiini jonka osoite on 47palasta@gmail.com. Ilmoitathan nimesi sekä avecisi nimen. Kun saat kuittauksen minulta, löytyy nimesi nimilistasta sunnuntaina 22.3 elokuvateatterin lipunmyynnissä.

 Olethan hei nopea? Liput saattavat mennä hyvikin rivakasti ”kaupaksi”. Ilmoittelen instan puolella kun kaikki liput on jaettu mutta muista, vastaukseni sähköpostiin on ainoa virallinen vahvistus.

Vitsit miten kiva fiilis ja vatsanpohjassa perhosia! Saan viettää 21.3-päivän epävirallisia jatkoja Helsingissä ystävien, vertaisten sekä rakkaiden lukijoiden loistoseurassa – tämän hetken ykkösleffaa katselemalla! Nyt jaossa siis  hyvää mieltä roppakaupalla! Toivottavasti nähdään muutaman viikon päästä leffaelämyksen parissa. 

Laitan tähän postaukseen vielä vähän fiiliksiä meidän hiihtolomaviikolta. Piipahdettiin ensimmäistä kertaa Rush Helsingissä ja vautsi vau mitä meininkiä siellä olikaan! Kuvat puhukoon puolestaan siinä, mitä tunnelmaan tulee! Piippikselle tunti oli juurikin oikea aika hyppiä sekä pomppia (enempää ei olisi jaksanut) mutta ekaluokkalainen sekä tuleva eskarilainen olisi jaksanut toisenkin tunnin loikkia. 

Minecraft




Nämä iloiset Rush-otokset kuvastavat nyt hyvin tämänhetkisiä fiiliksiäni. Välillä tosiaan tuntuu että meinaan lentoon lähteä kun niin kovasti innoissani olen.

Siispä mitä ihaninta alkavaa viikkoa kaikille! Todella hektinen työrupeama on nyt takana päin ja toivon löytäväni taas helpommin aikaa kirjoittelullekin :) 

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook