Kerroinkin jo aikaisemmin, että saimme kesällä suloisen perheenlisän jengiämme ihastuttamaan. Adoptoimme pitkän harkinnan jälkeen rescue-koiran Espanjasta, ja nyt haluaisinkin tämän yhden postauksen omistaa ihan vain ja ainoastaan hänen kuulumisilleen sekä häneen liittyviin asioihin. 

Tämä teksti tulee sisältämään jopa pienen varoituksen sanasen niille, jotka harkitsevat adoptoivansa kodittoman koiran ulkomailta. 

Aloitetaan ensikohtaamisesta! Sain kuvan kera vihiä siitä, että Keravalla odottelee sijoitusta parivuotias sekarotuinen narttukoira, ja kuin ihmeen kaupalla sain myös H:n suostuteltua hauvapoloista katsomaan. Neiti oli hurrrjan arka meidät kohdattuaan, ja pakeni koko ajan piiloon silloisen hoitoperheen isännään selän taakse. Muistan pillahtaneeni vienoon itkuun koiran nähdessäni. "Mitähän kamalaa tuokin raukkaparka on joutunut lyhyen elämänsä aikana kokemaan?" "Me ei ikipäivänä voida antaa noin aralle koiralle kotia, vaikka kuinka haluaisimmekin!"

Olin pettynyt. Odotin niin koiran tapaamista ja sitä, että saisimme kirjoitella siltä seisomalta adoptiopaprut. 

Lupasimme harkita kuitenkin asiaa, mutta kotona huomasin pyyhkiväni tietoisesti koiran mielestäni. Ristiriitaiset fiilikset piinasivat jatkuvasti ja sydänalaa puristi kummallinen möykky. Hoitoperheen ottaessa yhteyttä minuun, sovimme että he tulisivat vielä kerran piipahtamaan meillä jotta näkisimme miten koira reagoisi kotiympäristöömme. Tämä tapaaminen menikin ennakko-odotuksistamme huolimatta aikasta kivasti, ja pikkuhiljaa ajatuksemme alkoivat muuttua hilppasen verran toiveikkaammiksi. Vielä kerran kävimme tapaamassa koiraa, mutta tällä kertaa Ryti olikin sitten meidän mukana. Myönteisen adoptiopäätöksenteon ehtona meille oli se, että koirat tulisivat täydellisen hyvin toimeen - ja iloksemme saimme heti ensikohtaamisesta todeta, että totta vie he tulivatkin! 

Viikon mittainen Helsinki-reissu stoppasi koiraprojektin hetkeksi, mutta loppuviikosta totesimme melkeinpä yhteen ääneen H:n kanssa, että "Salaatti" on ihan kokoajan mielessä. Tämän jälkeen hyvin pian teimmekin sitten lopullisen päätöksen siitä, että olemme valmiita ottamaan haasteen vastaan - kirjoittaisimme adoptiopaperit ja toivoisimme myönteistä päätöstä. 

Adoptointiprosessi kesti viikon verran. Täyttelimme netissä hyvin yksityiskohtaisesti paperit, joissa tiedusteltiin erittäin tarkkaan sitä, minkälaiseen perheeseen koira olisi tulossa. Käytimme aikaa hakemuksen tekoon runsaasti. Juttelimme yhdistyksen yhteyshenkilön kanssa puhelimessa ja hän varmisteli meiltä moneen otteeseen, että olemme varmasti tietoisia siitä, mihin aiomme ryhtyä. Riskit ja mahdolliset tulevat ongelmat käytiin tarkkaan läpi. 

Vanhempani adoptoivat alkukeväästä Espanjasta suloisen Kiinanpalatsikoiran, ja jo hänen kohdallaan opimme että tuon varsinaisen adoptiomaksun lisäksi eläinlääkärikuluja saattaa kertyä runsaastikin koiran kotiutumisen jälkeen. "Danko"-koiralta poistettiin täällä  Suomen päässä lukuisia hampaita ja kulut pompsahtivat yhtäkkiä yli tonnin.

Vaan kuinkas sitten kävikään meidän kohdallamme? Kun saimme myönteisen päätöksen ja koira päätettiin luovuttaa meidän perheelle ( ilo oli ylimmillään ja koiratavaroiden hankinta sai alkaa) , maksoimme sovitun 530 e ja haimme haukun kotiin. Eräänä iltana ryhdyin murehtimaan Sallin korvassa olevaa karvatonta kohtaa , ja päätin seuraavana päivänä varata lääkärin - ihan varmuuden vuoksi! Lukuisten testien jälkeen saimme varmistuksen siitä, että koiralla on sieni-infektio joka vaatii (kalliin!) lääkityksen ja shampoo-pesun erityisaineella 2xviikossa. Myös koko koti tulisi siivota hyvin tarkasti, jotta mahdollisia tartuntoja esimerkiksi Rytiin ei tulisi ja infektio saataisiin stopattua heti alusta-alkaen. 

Tiedon saatuani itkin vuolaasti. Pientä arjessa uupumista kun on muutenkin ollut ilmoilla, niin tämä tieto ei totta vie yleisfiilistä parantanut. Onneksi pian sain Rescue-ryhmistä facebookissa tukea ja tunnelin päässä alkoi samalla näkymään valonkajastus. Nyt olen jo hyvin ok tämän asian kanssa ja infektiokin on koiralta kaikonnut. Hoito jatkuu vielä muutaman viikon ajan, mutta pahimman yli olemme päässeet eikä Rytiltä löytynyt testeissä tartuntaa, vaikka ovatkin hyvin ahkerasti alusta alkaen yhdessä painineet ja peuhanneet. Myöskään me ihmiset emme ole tartuntaa saaneet (sekin kun on käytännössä ihan mahdollista). 

Hyvin lähellä tonnia lähentelee siis meidänkin koiran hankinnasta aiheutuneet kulut, mutta niin on rakkaaksi muodostunut tuo uusi perheenjäsen, ettei tällaisia asioita juurikaan jaksa pohdiskella saatika murehtia. 

Mustan huumorin suurina viljelijöinä, perheen kesken koiraa kutsuttiinkin parin viikon ajan "Sieni-Salaatiksi". Kuinkas muutenkaan!

Moni on muuten kysellyt, että mistä tuo Salaatti-nimitys tulee? Koira sai tarhalla nimen "Fruit sallad" ja täällä Suomen päässä nimi lyhennettiin sitten Salaatiksi. Käytämme myös Sallia paljon. Ja Salmiakkia. Samsonite ja Swanson ovat myös paljon käytettyjä nimityksiä. Rakkaalla koiralla on monta nimitystä ja sitä rataa..

 Suurista pelkotiloistaan huolimatta, Salli on kotiutunut oikein hienosti. W on vielä kaikista pelottavin (veikkaan että johtuu pojan nopeaan tempoon vaihtuvasta äänentasosta) , mutta antaa kyllä jo hänenkin silittää oikein nätisti. Lenkit pellolla ja ruokailuhetket ovat parasta Sallin maailmassa. Häntä piiskaa lattiaa ja heiluu onnellisena pepun päällä ihan tasaiseen tahtiinsa. Parasta on tietenkin myös se, kun isäntäväki saapuu kotiin reissuiltansa. Ryti on ihan super tuutori, ja hänestä uutukaisemme saa suuresti turvaa sekä tukea uuden loppuelämänsä oppimisessa.

Eiköstä vaan olekin jo ihanan vapautuneen sekä onnellisen oloinen haukku? Olen jo nyt varma siitä, että tämä yhteinen taival oman Senjoritamme kanssa tulee olemaan yksi elämämme antoisimmista sekä kiitollisimmista matkoista. Sydämemme ovat sulaneet hänelle nyt jo täysin ja tuntuu hyvältä, että olemme saaneet tarjota kodin tuolle ihanalle neitokaiselle. 

Suosittelen edelleen lämpimästi valitsemaan Rescue-koiran, jos perheenlisäys on ajankohtaista, muistuttaen kuitenkin että on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että koiran hinta ei jää tuohon matka-/lääkärikustannukset kattavaan muutaman satasen adoptiomaksuun. Rakkautta haukulla varmasti piisaa jaettavaksi yhteisen taipaleenne varrelle koko rahan edestä - ja vähän sen päällekin! 

<3