Mun arki

23.00

"Sori mä en ehtinyt vielä vastata sun viestiin/sähköpostiin/puheluun.." Tämä on se lause, jonka valitettavasti joudun ihan päivittäin suustani päästämään jollekkin ihmiselle.  Tuo lause kiteyttää aika onnistuneesti sen, mitä meidän arki tällähetkellä on. Joku lukija toivoikin täällä kuulevansa siitä lisää. Voin yrittää kertoa.

Kun vauva syntyi, ja kahden viikon kuherruskuukausi oli ohi, ajattelin monesti iltaisin ettei tästä ihan oikeasti tule mitään. Ei selvitä.

Nyt kuitenkin parin viikon aikana on tapahtunut muutos parempaan. Vauvan iltaitkut ovat helpottaneet ja taaperot ehkä jollaintavalla ovat sisäistäneet tilanteen. Eilenkin kun olin illan yksin lasten kanssa, W ja Pirpana käyttäytyivät todella mallikkaasti. Ihan kun olisivat tajunneet isin poissaollessa äidin tarvitsevan nyt apua. Eivät kitisseet illalla turhia ja nukahtaminenkin onnistui suht iisisti. Toki esikoisen kohdalla se kesti vähän pitkään, niinkun normaalistikin. Tämä tuskin johtuu kuitenkaan Piippiksen extrasta. Jotkut lapset nyt vaan ovat sellaisia ;)



Vauva on alkanut ottamaan suloisesti kontaktia meihin kaikkiin. Hymyillään sekä jutustellaan puolin ja toisin jo kovasti. Sisko ja veli on oikein toivottua seuraa pienimmäiselle ja tunne taitaakin olla molemminpuolinen. 

Aikataulutettu arki ei meillä tällähetkellä vaan toimi. Esimerkkinä kerrottakoon, kun olin tänään sopinut kantorepun lainaamisesta kaverin kanssa ja lupasin hakea sen tiettyyn kellonaikaan lähellä olevan päiväkodin pihalta. Lupasin noutaa repun neljältä. Herättiin koko sakki päiväunilta 16:3jotain. Meni pitkäksi, mutta viikonloppuisin saa kyllä tavallaan mennäkkin. Ilmeisesti kärsitään jonkinsortin univeloista koko perhe. Onneksi kaveri ymmärsi :)

Kaupassa oltiin varttia vaille kuus. Just ehdittiin hakea puurot ja vellit.

Aikapaljon siis on tullut läheteltyä "Myöhästytään vartti, mutta ollaan kyllä tulossa"-tyyppisiä viestejä terapeuteille ym. Lohduttelen itseäni vaan jokakerta, että kyllä kaikki ammatti-ihmiset ymmärtää meidän tilanteen eivätkä säikähdä tätä sekoilua. 

Ykspäivä isäntä nukahti puheterapiaan. Surkuhupaisaa.

Monet itkut olen tirauttanut, mutta yritän aina tsempata itseäni sillä, että tämä tilanne tulee muuttumaan hyvin nopeasti ja sitten näitä aikoja jollain hullulla tavalla kaipaa. Osaa ne vaan olla niin mahdottoman ihania kuitenkin nää meidän tyypit:



Pikkuveli opetti isosiskoa hyppimään <3





Tilanne olisi varmasti ainakin vähän toisenlainen, jos meillä ei olisi tuota pientä extraa tässä arjessa mukana. En silti mitään pois antaisi. Olen jo niin tottunut siihen, että:

-Piippis yleensä juoksee aina erisuuntaan ulkona/kaupassa/missä vaan kun me muut
- Nukahtaminen kestää puolet pidempään kun velipojalla
-Käskyt menee perille huomattavasti vaikeammin kun "tavis-lapsille"

ym.

Arki olisi tylsää ilman tätä extraa sillä niinkun jo totesin, se on niin suuri osa meitä, että muuta en osaa edes ajatella olevan.

Olemme nimittäin tottuneet myös siihen, että:

-Turhista ei rutista
-Suukot ja halaukset kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen eloon. Niiden avulla ratkeaa suuretkin kriisit sekunnissa.
-Aamuisin on mahdollista herätä iloisena ja aloittaa onnellinen tanssi samantien sängystä ylös noustessa.

jne. 

Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Tuo Pirpanan extra on tuonut mukanaan haasteita, mutta myös mahdottoman paljon aivan ihania juttuja. Tää on mun elämää ja tää on aika ihanaa.

Kiitollinen jokapäivä. Kaikkien niiden muiden tunnekuohujen ohella.

Kivaa viikonloppua <3










You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Veikeitä vekaroita. Pieninkin murunen pilkesilmäkulmassa! Kultanuppusia!
    Aikatauluista viis, jos lapsukaiset ja hommat tulevat hoidettua ja kaikilla hyvä olla. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan rehellinen kuvaus..Voimia sinulle joka hetkelle!

    Piia

    VastaaPoista
  3. Oi että <3 ihan sydän suli kun noita kuvia katseli <3 suloisia kaikki <3

    VastaaPoista
  4. Suloisia lapsia, ihania kuvia!
    Meidän erityisen, himpun verran alle kolme-veen päiväunelle nukuttaminen kesti tunnin, siinä vaiheessa tuumasin kun lisäksi pienen ja levottoman vauvan kanssa unta kaikki yhtä aikaa yritettiin ja siitä ei mitään tullut, jätettiin unet iltaan. Eli jätettiin päikkärit pois ja nyt tyttö on valveilla aika tarkasti 12 tuntia, jonka jälkeen on sen verran väsynyt että nukahtaa 10 minuutissa. Ja nyt hän nukkuu 12 tunnin yöunet. Tähän päästiin nyt kun nämä illat ovat jo pimeitä. Vielä heinäkuussa kun oli valoisaa, unta piti hakemalla hakea, käytin apuna 1 mg melatoniinia, ja koin että siitä oli paljon apua ja näin päästiin tähän nykyiseen rytmiin. Olipa siitä apua myös äidille, kun välillä jää ajatukset pyörimään...
    Toivon paljon jaksamista ja hyvää tuulta teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa meidän jokainen lapsi jätti 1,5 v päiväunet pois. Illat kiihkeitä, mutta nopeita eli kävivät unille aikaisin ja ilman ongelmia. Päivät olivat touhukkaita, mutta ihania. Lapsuus on ihanaaikaa. Lapsien kanssa touhuttu aika vielä ihanampaa. Usko pois!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook