Lomalla?

22.57

Menin ja tein sen taas. Poistuin ainakin osittain some:sta ja siis tämähän tarkoittaa nyt tarkemmin facebook-taukoa. Näinollen luonnollisesti myös blogin sivut ovat hetkenaikaa pois pelistä. Rehellisesti, mun fb:n käyttö on nyt viimeaikoina lähtenyt jo ihan lapasesta ja silloin kun siellä olen, en osaa olla päivittelemättä kuvia ja muita kuulumisia. Ja kaikista eniten raivostuttaa se turhanpäiväinen ajan kuluttaminen!! Helposti saattaa iltaisin jopa tuntitolkulla istua koneella ja siitä ajasta suurimman osan juurikin facebookissa. Nyt vaan riitti hetkeksi ainakin. 

Hieman tässä suunnittelin sellaistakin, että laajentaisin tätä kokeiluani jopa mahdollisesti instagramin sekä myös blogin puolelle. 

Moni bloggaaja saattaa ehkä samaistua seuraavaan tuntemukseen, jonka kanssanne jaan. Aikaisemminkin siitä olen puhunut. 

Elämässä tulee niitä hetkiä, kun jopa vähän häiritseekin ajatus siitä, että tosi moni tuttu tietää mitä mulle/meille kuuluu, eikä näinollen koe tarvetta ottaa yhteyttä ehkä niin usein kun ennen. Ja se on täysin ymmärrettävää! Itsehän olen täysin erakoitunut ja facebook ei ainakaan auta siinä asiassa yhtään.

 Arkisin kaikki aika menee "selviytymiseen" täällä kotona ja viikonloppuisin yritetään keskittyä perhe-elämään, antaa aikaa toisillemme. Uskoisinpa, että nyt mulla on meneillään tavallaan fyysisesti ja ehkä myös vähän henkisestikkin rankimmat vuodet elämässä. Tai jotenkin vaan tuntuu että aika ei meinaa riittää mihinkään. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. 

Summa summarum: On kivempi vaihtaa molemminpuoliset kuulumiset joko puhelimessa tai tekstiviestitse. Sehän on ilmiselvää. Ja vielä kivempaa on, kun saa toverin kylään. Niinkun esimerkiksi huomenna tulee tapahtumaan.

Tähän facebook-taukoon sain henkistä puhtia juurikin eräältä hyvältä lapsuudenystävältä, joka ei vielä tähän päivään mennessäkään ole kyseiselle sivustolle kirjautunut ja oikein hienosti on selvinnyt. Hänen kanssa muuten soitellaan ja lähetellään tekstareita. Niinkun ennenvanhaan.

No mutta, tämä tästä aiheesta. 

Vaikka ylläoleva aloitus onkin vähän "synkähköä" tekstiä, on meillä kolmella ollut täällä taas erittäin onnistunut ilta. Tänään huomasin pohdiskelevani, että näiden kahden tyypin kanssa on jo suht iisiä olla. Ymmärtävät täysin äidin puhetta ja tottelevatkin suht hyvin. Riippuu mitä pyydetään tekemään tietysti.

Illalla ennen lasten nukkumaanmenoa päätin katsoa erään tv-ohjelman loppuun lasten leikkiessä nätisti huoneessaan.

Tai no, näin nätisti siellä sitten leikittiin.


Viidessä minuutissa koko lelulaatikko oli roudattu yhteistyöllä PikkuW:n sänkyyn. 
No yhdessä siinä sitten siivottiin ja päästiin nukkumaankin jopa ajoissa. 

Pirpana on päättänyt edetä tornien rakentelussa seuraavalle levelille. Tässäpä näyte siitä.



Aika taitavaa sanon mä!

Suljenpas nyt tietokoneen ja lukaisen tuon Vauva-lehden, johon en ole ehtinyt vielä kajota. Se on muoveissa ja joulukuun numero vuodelta 2012. Katsos ehtiihän sitä myöhemminkin ja nyt aihekkin on taas ajankohtainen. 





You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Mä niiiin tunnen tuon kaiken luissani saakka! Tsemppiä ja jaksamista arkeen sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Hei, täällä yksi, joka ei ole liittynyt facebookiin, ei twiittaa, ei ymmärrä mitään instagramista tai pintarestista ja oliko niitä vielä muita? ;) Harrastukseeni liittyvän blogin tosin omistan, mutta sekin päivittyy harvakseltaan. Ja tiedätkö mitä? En koe jääneeni mistään paitsi! En ole yksinäinen, syrjäytynyt tai erokoitunut, vaan kahvittelemme/tapaamme lähimmän ystäväni kanssa viikoittain, soittelen/tekstailen/mailailen kaukaisemmille kavereille/sukulaisille ja kokoonnun parin viikon välein viettämään aikaa isomman kaveriporukan kanssa yhteisen harrastuksen merkeissä. Ja jos nyt ajattelet, että minun täytyy olla perheetön sinkku, sillä eihän perheen äideiltä voi löytyä aikaa tuollaiseen, niin väärin meni. Jos löytyy aikaa some:ssa olemiseen, niin miksei sitten "livetapamiisiin"? ;) Sekä omani että ystäväni tenava nauttivat suunnattomasti äitien työpäivän jälkeisistä iltakahvitreffeistä, kun he perheiden ainoina lapsina saavat samalla toisistaan leikkiseuraa. Tsemppiä some-lomailuun! :) Kyllä maailma pyörii ilman sitäkin. ;)

    VastaaPoista
  3. Facessa olen ollut juurikin puolisen vuotta - erityisen lapseni elämän ajan. Hyvin tulin toimeen ennen tätäkin ja allekirjoitan täysin tuon että sitä luulee tietävänsä toisen kuulumiset pelkkien päivitysten pohjalta...ja siihenhän ei saisi mennä. Mutta älä hyvä ihminen tätä blogia lopeta - vaikka harvemmin kirjoittelisit kuulumisianne, mutta tämän blogin arvo on kultaakin kalliimpi <3 Voimia sulle ja teille!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram