Pottapytty

21.04


PikkuW istui tänään potalla ensimmäistä kertaa. Poju pysyi hienosti pytyllä mutta mitään sinne ei vielä saatu tikistettyä. Vaippaan tikistettiin kylläkin heti istunnon jälkeen. Etsin käsiini kuvan Pirpanan ekasta istunnosta ja tässä se tulee..


Kuva on räpsäisty mun vanhalla puhelimella ja laatu on aika surkea. Tämän vuoksi siis pieni kuva.

Meidän olkkarin lattialla istuu tästä lähtien kaksi pottailijaa. Ihanaa!

PikkuW nostatti kuumeen tänäiltana mutta Buranan jälkeen olo virkistyi ja vielä hetki sitten leikittiin kaikki kolme lattialla ja ihan pirteänä. Oli tosi kiva yhteinen hetki meillä siinä. PikkuW:kin ekan kerran oikein kunnolla leikki ja otti lelulaatikosta tavaraa toisen perään. Tutkiskeli ja ihmetteli. 
Toivon vain, että yö sujuu suht iisisti. Ilmeisesti siis odotettavissa on itsellenikin tämä tauti. Jännä nähdä. Ei huvittaisi potea, sillä huomenna on meidän rimpsessan nimpparitkin ja suunnitelmissa oli vähän juhlistaa tytön päivää. Näillänäkymin kotosalla, mutta kuitenkin. Pirtelöainekset odottaa pakkasessa! 

Me ollaan kuluneen kuukauden aikana sairasteltu koko vuoden taudit kerralla. Käyhän se näinkin. Tästä eteenpäin ollaankin sitten elämämme kunnossa! ;)

Ihania kevätjuttuja tiedossa. Mun omat varpajaiset, synttäreitä synttäreitä ja synttäreitä, ystäviä, aurinkoa, saunaa ja paljua, musiikkia, H:n isäkuukausi, mun hetkellinen töihinpaluu, perheen yhteistä aikaa ja rakkaita. Just nyt ei haittaa vaikka taivaalta sataakin lunta tuutin täydeltä. Äkkiä ne sulaa kuitenkin. 

Taidanpas ollakkin ihan hyvällä tuulella.



You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Voi että on söpöjä pottailijoita!

    VastaaPoista
  2. Ovat kumpikin 7 kk näissä kuvissa, se piti vielä sanomani.

    VastaaPoista
  3. Kuvista päätellen heillä on luonteissa eroa hiukka - rauhallinen ja riehuli potalla. :)

    VastaaPoista
  4. Pirpanalle onnellista nimipäivää!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille ja Jutta, on poitsu rauhallisempi kyllä juu :)

    VastaaPoista
  6. Poikalapsen pottailusta voisin vihjaista että sitä kannattaa harjoittaa matolla, jonka saa helposti pesukoneeseen. ;-)
    Nimittäin kun pottaan alkaa tulla tulosta, niin sitä tulee joskus (monesti) ylikin. ( Nuorin pojistani on enää pottailu iässä, enkä silti meinaa muistaa varautua asiaan.) Tytön kanssa ei samaa ongelmaa ollut.

    Ihania pienokaisia teillä!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook